Tejinagakkou 1.2: Mieleenpainuva matka
”Miten teitä pitää kutsua?” Ed kysyi vieressään kävelevältä Mustangilta.
”Opettajien nimen perään laitat sensei-päätteen”, Mustang vastasi. ”Muiden aikuisten nimien loppuun käy vaikkapa senpai-pääte. Ja ainakin opettajia puhutellaan sukunimellä, sekä yleensä myös hieman tuntemattomampia ihmisiä. Kun tutustut johonkuhun paremmin, voit puhutella häntä etunimellä.”
”Kamalan vaikeaa”, Ed nurisi ja irvisti äkillisen kivun ampaistessa hänen automail-kätensä olkapäästä. Automail-käsi oli kantositeessä, sillä siihen kytketyt hermot eivät kestäneet vielä kovin paljon rasitusta. Aina silloin tällöin käsi osoitti kivulla olemassaolonsa.
”Riittää, kunhan puhuttelet opettajia ystävällisesti, kuten myös tietysti muita ihmisiä”, Hawkeye sanoi Mustangin toiselta puolelta.
”Miten minun pitäisi kutsua sinua?” Ed kysyi naiselta.
”Oppitunneilla olen Hawkeye-sensei, mutta muulloin esimerkiksi pelkkä Riza käy.”
”Hawkeye-sensei! Olet liian lepsu uusille oppilaillemme!” Mustang puuskahti. Sekä Ed että Al hihittivät hiljaa.
Nelikko käveli pitkin Resemboolin maaseudun hiekkatietä. Oli kaunis, heinäkuinen päivä. Ed oli nyt kaksitoista ja Al yksitoista. Kuten Mustang ja Hawkeye olivat luvanneet, he olivat tulleet hakemaan veljekset Tejinagakkouhun, vaikka pojat olivatkin vielä liian nuoria opiskelemaan.
Al nykäisi veljeään tämän oikean käden hihasta. Isoveli katsoi lähes itsensä mittaista pikkuveljeään. Hetken Ed vain katseli Alia tämän pronssin värisiin silmiin ja kääntyi sitten uusien opettajiensa puoleen.
”Al tahtoo kysyä, minne me oikein kävelemme. Ja kyllä se minuakin kiinnostaa.”
”Onko sinulla ajatustenluvun kyky, jonka olet salannut kaikki nämä vuodet?” Mustang kysyi ja katsoi Ediä kulmat koholla.
”Mitäh?”
”Miten ymmärrät veljeäsi?”
”Olen hänen isoveljensä.”
”Niin?”
”Tietenkin minun täytyy ymmärtää häntä, vaikkei hän puhu!”
”Niin, aivan”, Mustang mutisi ja pyöräytti silmiään.
”Kävelemme eräälle kukkulalle, josta meitä tullaan hakemaan”, Hawkeye vastasi veljesten kysymykseen.
”Miten me pääsemme sinne Tejinagakkouhun?” Ed kysyi. ”Ja missä se edes on? Onko Tejinagakkou jokin hieno linna? Asummeko me siellä koulussa? Ja Al tahtoo kysyä, onko linnan ympärillä vallihauta.”
”Jestas, oletteko te ikinä hiljaa?!” Mustang parahti. Sitten hän tajusi sanansa ja rykäisi.
”Tai siis: oletko sinä ikinä hiljaa?”
”Minun täytyy puhua Alinkin puolesta”, Ed tuhahti ja risti kätensä rinnalleen. Hänellä oli tunne, ettei hän tulisi tuon Mustang-tyypin kanssa kovin hyvin toimeen.
Hetken oli hiljaista ja kuului vain hiekkatien rahina neljien kenkien alla.
”Olemmeko me pian perillä?”
”Hyvä Luoja, Edward!”
”Mustang-sensei,” Ed sanoi nenäänsä nyrpistäen. ”Saanen huomauttaa, että olen ateisti. En siis usko Luojaan tai muihin jumaliin.”
”Ja olet myös rasittavan pikkuvanha”, Mustang sanoi ja huokaisi. Sitten hän pyörähti Edin eteen pakottaen pojan pysähtymään, ja laskeutui yhden polven varaan maahan ollen Edin tasolla. Tai no lähes Edin tasolla, Ed oli nimittäin hieman… pienikasvuinen ikäisekseen.
”Kuule, nyt olet loppumatkan hiljaa, tai käristän sinulta hiukset päästä”, mies sanoi tiukasti.
”Tuo on uhkailua. Se on laitonta”, Ed huomautti ja virnisti.
”Et sinä laista tiedä mitään. Sitä paitsi, noudatat nyt Tejinagakkoun lakia. Ja se laki on, että tottelet minua.”
Ed näytti kieltään miehelle ja yritti ohittaa tämän, mutta Roy tarttui häntä käsivarresta. Ikävä kyllä se oli pojan automail-käsivarsi, ja äkillinen liike sai kipuaallon syöksymään kuin sähköisku Edin pienen kehon läpi. Poika parahti kivusta ja perääntyi poispäin miehestä niin, että törmäsi Aliin. Yhdessä veljekset kaatuivat selälleen tien reunaan, vihreälle nurmikolle.
”Hienoa, Mustang-sensei”, Hawkeye huokaisi ja tuli heidän luokseen. Hän auttoi Alin seisomaan sillä välin, kun Mustang tuli Edin vierelle.
”Anteeksi”, mies sanoi maassa makaavalle pojalle. ”Oletko kunnossa?”
Hän yritti tarjota pojalle kättään auttaakseen tämän ylös, mutta uppiniskaisesti Ed nousi seisomaan ilman miehen apua. Automail-olkapäätään hieroen hän jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi sattunut.
”Ainakin sain hänet hiljaiseksi”, Mustang sanoi olkapäitään kohauttaen. Hawkeye vain huokaisi, kun hän, Mustang ja Al seurasivat joukon edellä kävelevää Ediä.
Vartin käveltyään joukko viimein pysähtyi. He olivat matalalla kukkulalla, vihreiden niittyjen, värikkäiden kukkamerien ja rauhallisten hiekkateiden ympäröiminä. Aurinko paistoi kirkkaasti ja sopivan lämpimästi, muutama valkoinen pilvenhattara leijui taivaankannen halki ja satunnaiset, pienet tuulenpuuskat viilensivät mukavasti.
”Selvä, olemme perillä”, Mustang sanoi. ”Hawkeye-sensei, missä Sohma-sensei on?”
Hawkeye-sensei sulki silmänsä ja kurtisti hieman kulmiaan. Sitten hän avasi silmänsä ja katsoi Mustangia.
”Hän on pian täällä. Nukkui pommiin.”
”Hän ja hänen kirjailijanelämänsä… Muistaisi oikean työnsäkin joskus”, Mustang mutisi. Juuri sen sanottuaan aivan hänen selkänsä takaa kuului poksahdus. Se sai niin hänet kuin Elricin veljeksetkin hypähtämään säikähdyksestä ilmaan. Hawkeye ei näyttänyt hätkähtävän äkillistä ääntä tai edes sitä, että heidän keskuuteensa oli pienen savupilven saattelemana ilmestynyt mies, jolla oli samanlainen sinihopeinen asu kuin Mustangilla. Myös hänen hiuksensa olivat mustat, kuten Mustangilla, mutta hänen ruskeiden silmiensä tuike oli huomattavasti kiltimpi kuin Mustangin mustien hiilisilmien tuijotus.
”Gomennasai, laitoin herätyskellon soimaan, mutta siitä on kai patterit loppu…”
”Shigure-sama, näin kyllä, että unohdit laittaa herätyskellosi soimaan.”
”Ääh, Riza-san, et viitsisi olla tuollainen tiukkapipo”, Shigureksi kutsuttu mies naurahti. Sitten hän heilutti kättään kasvojensa edessä itseään viilentääkseen.
”Herranjestas, täälläpäs on lämmin. En tajunnut edes katsoa ikkunasta ulos, kun lähdin niin kiireesti…”
”Voisimmeko lähteä täältäkin yhtä kiireesti?” Mustang kysyi. ”Minun täytyy päästää Chase-sensei kahden opetusluokan loukustaan. Jotkut meistä kun tekevät välillä oikeitakin töitä.”
”Kyllä kyllä”, Shigure sanoi ja kääntyi sitten silmät suurina häntä tuijottavien poikien puoleen iskien heille silmää. ”On tuo Roy aikamoinen tiukkapipo, eikö vain?”
Hetken Ed ja Al vain seisoivat ja tuijottivat Shigurea, vilkaisivat sitten toisiaan ja nyökkäsivät hymyillen leveästi.
”Vai olette te Edward ja Alphonse Elric?” Shigure kysyi ja kumartui katsoakseen poikia lähempää. ”Sinun täytyy olla Edward, sillä olet aavistuksen veljeäsi pidempi.”
”Aavistuksen? KUKA MUKA ON ESIKOULULAISEN KOKOINEN?!” Ed huudahti saaden Shiguren perääntymään pari askelta.
”Jestas, rauhassa”, hän sanoi ja vilkaisi Mustangia ja Hawkeyeta.
”Sohma-sensei, sain hänet juuri rauhalliseksi, oliko pakko pilata se?” Mustang sanoi hieroen nenänvarttaan.
”No niin lapset ja Riza-san, lähdetäänpäs hevon kuuseen täältä!” Shigure sanoi ja ojensi kätensä Edille ja Alille. Hieman epäröiden nämä tarttuivat miehen käsiin.
”Te kaksi”, Shigure sanoi osoittaen sanansa Mustangille ja Hawkeyelle. ”Tarttukaa kiinni jostain, mutta Mustang, tiedät, mikä on kiellettyä aluetta.”
Shigure virnisti Mustangin pyöritellessä silmiään.
”Ei lasten kuullen”, Hawkeye huokaisi laskiessaan kätensä Shiguren olkapäälle. Hiljaa muristen Mustang laski kätensä toiselle Shiguren olkapäälle. Samassa kuului poksahdus, ja savupilven saattelemana koko viisikko oli kadonnut.
