Hei te kaikki karvaiset lapset! Taputtakaas karvaisia käsiänne, sillä olen palannut!
Öhm, se siitä. Paaaaljon myöhässä oleva postaus Hesan reissusta ja Linkin Parkin keikasta siis tässä. Leikin vähän Photobucketilla ja tein muutaman slideshown. Katselkaas siis niitä (jos jaksatte ;D)!
^Kolmas päivä, eli keikkapäivä. :D
Tuosta Die Antwoordin keikasta mulla on vielä yks kuva, jonka Photobucket poisti, koska se "rikkoi käyttöehtoja" vai miten se nyt oli. Liian rivo kuva joka tapauksessa. xD Joten yritänpäs lisätä sen bloggerin kautta suoraan...
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Addles Pumbryme
Istuessani kirjastomme pehmeässä, punaisessa ja ylellisessä nojatuolissa oikealla puolellani isäni ja meitä vastapäätä Conceistin veljekset, en tiennyt, olinko koskaan ollut onnellisempi. Tunsin oloni tärkeäksi katsellessani, kuinka koristepöydän toisella puolella, minua vastapäätä istuva Triesse liikehti levottomana ja katseli pelokkaana ympärilleen. Hänen vieressään pojan isoveli Equery istui kädet puuskassa ja tuijotti isääni kulmiensa alta yhtä aikaa vihaisena ja kauhuissaan. Veljeksistä näki, että me, nuorempi ja vanhempi Pumbryme, hallitsimme tilannetta, eikä mikään olisi voinut miellyttää minua enempää.
Vasemmalla puolellani seisoi kaksi palvelijatyttöä, jotka olivat oven vieressä seisovan Inendisin tavoin pukeutuneet valkosinisiin sisäkön asuihin. Toinen tytöistä, mustat, leteillä olevat hiukset ja tummanruskeat silmät omistava Coseam piteli tarjotinta, jolla oli keksejä, pullia, tee- ja mehukannu sekä muutama, arvokas posliinikuppi. Hänen vierellään seisoi hänen kaksoissiskonsa, lähes identtisen näköinen Conint, joka erosi siskostaan aina vain hiuksista. Hänellä oli tapana laittaa pitkät, mustat ja kiiltävät hiuksensa vain nopeasti ponihännälle. Coseam ja Conint olivat molemmat olleet meillä töissä jo yli kaksi vuotta, ja he olivat nyt kaksikymmentäyksi vuotta. He olivat minun omat henkilökohtaiset palvelijani, jotka seurasivat minua minne vain ja jotka noudattivat jokaista käskyäni ja pyyntöäni. Tai no, aina kun olin Pumbrymen kotikartanossa. Muistelin vieläkin katkerana, kuinka puoli vuotta sitten isäni oli viskannut minut pihalle vain yhden typerän virheeni takia. Nyt se kostautui sillä, että jouduin asumaan omillani, minulla oli kämppäkavereita eikä edes omia palvelijoita. Jouduin oikeasti tekemään jopa kotitöitä! Onneksi vanhempani maksoivat vuokrani.
”Tahdotteko jotain, kahvia, teetä, mehua?” isäni Aingsor Pumbryme kysyi veljeksiltä. Nämä pudistivat päätään. Vanhempi veljeksistä kohottautui ylemmäs tuolissaan ja nojasi leukaansa nyrkkiin puristettuun käteensä, jonka kyynärpää nojasi nojatuolin käsinojaan.
”Asiaan, Aingsor”, isoveli Equery sanoi yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Ei tarvinnut edes huippuhyvää kuuloa erottaakseen ärtymyksen pojan äänestä.
”Tiedämme, että veljeni Triesse ja poikasi Addles ovat tehneet sopimuksen”, Equery jatkoi. ”Mutta se ei ole vielä virallinen, koska mitään ei ole paperilla.”
”Paperit on tehty jo valmiiks”, sanoin ja virnistin. ”Enää puuttuu allekirjotukset, ja se on siinä.”
”Eikö tätä hölmöyttä voisi vain unohtaa?” Equery kysyi ja nojautui eteenpäin nojaten nyt kyynärpäitään polviinsa. Hän osoitti sanansa isälleni, kuin minua ei olisi olemassakaan. ”Tiedän kyllä, mitä sopimukset merkitsevät Pumbrymen suvulle, mutta tämä on typerää. Triesse ei edes tiennyt vallitsevista säännöistä suostuessaan.”
”Mutta sinä tiedät”, isäni sanoi. ”Ilmeisesti edesmennyt isänne Agrashru kertoi niistä sinulle? Rauha hänen sielulleen.”
Triesse laski katseensa punaiseen mattoon jalkojensa alla, ja Equery puristi huomaamattaan kätensä nyrkkeihin.
”Uskoimme, että voisimme… voisimme säästää Triessen tältä…”
”Miltä, totuudeltako?” isäni sanoi ja naurahti. ”Niin isät ja isoveljet yleensä ajattelevat, että kun pikkulapset eivät tiedä totuutta, he ovat turvassa. Niin minäkin aluksi ajattelin, mutta sain huomata, että se ei pidä paikkaansa.”
Isäni vilkaisi minua, ja tiesin, mitä hän tarkoitti. Syy, miksi olin joutunut jättämään Pumbrymen kartanon, oli suvun sääntörikkomus. Rikoin sääntöä, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Pieni käsitys minulla oli ollut, mutta en tajunnut niiden tärkeyttä ja vakavuutta.
”Sääntöjen mukaan, jos joku ulkopuolinen tekee jollekin Pumbrymen suvun jäsenelle jotain, jonka vuoksi täytyisi poliisi sotkea asiaan, voidaan asia selvittää myös vastapalveluksella. ’Henkilökohtainen avustaja’ -käytäntö on toiminut tähän mennessä hyvin, joten sitä käytettäköön nytkin.”
”’Henkilökohtainen avustaja’?” Equery sylki sanat suustaan, kuin ne olisivat olleet myrkkyä. ”Enemmänkin oma orja.”
”Noh noh, ei tämä asia näin vakava ole”, isä rauhoitteli kuumana käyvää, mustahiuksista nuorukaista, jonka vihreät silmät leiskuivat tulta. ”Triessen tehtävänä on autella Addlesia kaikenlaisissa pikkuhommissa. Ei hän aivan mielin määrin Triesseä voi kuitenkaan pompotella.”
’Ikävä kyllä’, lisäsin mielessäni. Olisin kovin mielelläni laittanut Triessen käymään koulua puolestani tai kuuraamaan koko kämppäni lattiasta kattoon, mutta se oli vastoin sääntöjä. Mutta kyllä minä hänelle tekemistä keksisin.
”No niin, eiköhän laiteta homma pakettiin”, isä sanoi ja nojautui eteenpäin. Hän työnsi edessään koristepöydällä olevaa paperia ja sen päällä olevaa kynää veljeksiä kohti.
”Kuinka kauan sopimus kestää?” Equery kysyi ottaessaan kynän käteensä.
”Miten olisi… neljä viikkoa?”
Isäni sanat saivat Equeryn lyömään avokämmenellään puista pöytää.
”Sehän on kokonainen kuukausi!” hän huudahti vihaisena.
”Ainahan me voimme tehdä pahoinpitelyilmoituksen poliisille. Kun asiaan sotketaan vielä alkoholi, jota alaikäinen veljesi ilmeisesti oli nauttinut…”
