Just Dance

Day 25 – A song that makes you laugh

 Hellspearx17 - The Sammy Song

Tää on vaan niin ihana. :'3

Kello on 1.42, ja, vaikka mulla alkokin periaatteessa kesäloma tänään, mun pitäis alkaa vähitellen hiippailla nukkumaan. Mutta ei, sen sijaan mä päätänkin päivittää blogiani, ja keskellä yötä! Jassoo, ei taida tulla huomenna matikan kokeeseen lukemisesta oikein mitään...

Voisin alkuun esitellä kaksi uutta paitaa sekä yhden topin, jotka ovat löytäneet tiensä vaatekaappiini~!

Sain tämän hihattoman paidan äidiltäni, kun hän aikoi heittää vanhoja paitojaan ilmaiselle kirpparille ja antoi minun valkata parhaat päältä. En ensin edes tajunnut katsoa tätä tarkemmin, ihastelin vaan söpöä pientä printtiä, kunnes eräs kaunis päivä huomasin...

...että siinähän on kaikkea älyttömän söpöä! ♥

Uusi KappAhl avasi ovensa Iisalmessa pari viikkoa sitten, ja kävimme Sussun kanssa avajaisissa hyödyntämässä kimppatarjouksen. Tälle kauluspaidalle jäi alkuperäisestä 24,95 € hinnasta ~17 euroa maksettavaa.

Mulla on tällanen sinisenä, ja oon ihastunut tohon pitkään malliin! Suosittelen lämpimästi kaikille toppien ystäville! Tätä ei käytössä saa korviin, vaikka kuinka yrittäisi. ;D X-Globe, 9,90€

Ja sitten mä hehkutankin, että mulla on uusi hius! Edellisestä kampaajareissusta oli vierähtänyt jo vuosi aikaa, joten oli saksien näytön aika. >8) Viimeksi hiukset meni takaa (ja muutenki) hieman liian lyhyiks, joten annoin niiden nyt kasvaa kunnolla... Mitä mieltä ootte nyt? Mä ainakin tykkään! ♥ Kuvissa hiukset ei oikein oo edukseen kun mun naama lagaa ja eräs Aasi hämmensi niitä koko iltapäivän ja illan, mutta ehkä niistä jotain mielikuvaa saa. ;D

 

Ei saakeli, nyt vasta tajusin miten tyhmä ilme mulla onkaan... : D

Sitten vielä muutamia random-ostoksia...

Isäni osti mulle langattoman hiiren vain, koska mulla ei sellaista vielä ollut. :D En olisi kyllä välttämättä tarvinnutkaan, mutta en valita. ^-^ Kauniskin se on, eikö?

Molemmat kirpparilta, eri kirppareilta ja eri päivinä mut what ever. :D Vasemmanpuoleinen "turhake" vain 20 senttiä, en voinut vastustaa. n___n Oikeanpuoleinen paksu mangaharrastelijoiden kilpailun tuotoksista koottu pokkari 1,50 €.

Jostain syystä bloggeri haluaa vittuilla mulle just sillon ku mua väsyttää ja oon kiukkunen. >:I

Mutta ei vituta enää niin pahasti, kun kerron, mitä jännää mulle on tapahtunu. :D En viitsi kauhean tarkasti selittää, mutta kuten ehkä jotkut muistavat, ilmoitin reilu vuosi sitten seurustelevani. No, sitä riemua ei kauaa kestänyt, enkä suhteen loppumisesta täällä tullut mitään ilmoittaneeksi. En vain tiennyt, miten sanoa siitä, kuten en oikein tiedä, miten kertoa tästäkään. Satuin nimittäin tekemään niin, että päädyin takaisin yhteen saman Aasin kanssa. ;) Ah, tekis mieli vaan kuuluttaa kaikille ja koko ajan, miten mulla on ihana poikaystävä ja silleen, mutta ehkä hän ei hirveesti riemastuis. :'D Muuten olisin varmaan jo katujen varsille mainoskylttejä pystyttämässä... *o*

Eipä tässä kai muuta, pitää alkaa mennä nukkumaan että jaksaa kerrata vektoreita huomenna... >__> Tai sitten otan vaan aurinkoo, kun on niin ihanaa säätä luvannut. ♥ Seuraava postaus saattaa kertoa päättäreistä, riippuu miten järjestämäni bileet onnistuvat ja saako sieltä kuvamateriaalia. ;D Sitten vuorossa onkin kaveriporukkamme jo perinteeksi muodostunut mökkireissu Sussumussun kesämökille, joten ainakin siitä riittää taatusti juttua! Tuli muuten mieleen, että mun vastuulle lykättiin videon tekeminen edellisestä reissusta. Se video on edelleen kesken... -__-'

Kommentoikaahan, ystäväiseni, tai klikkailkaa edes alhaalta mieleisenne kuva kuvastamaan tämän postauksen antamaa fiilistänne. ;)

~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*~♥~*

Even if you were a million miles away
I could still feel you in my bed
Near me, touch me, feel me

And even in the bottom of the sea
I can still hear inside my head
Telling me, touch me, feel me

♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪

1. osa
2. osa
3. osa

4. osa
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~

Addles Pumbryme

    Triessen ilme oli niin hölmistynyt, että jos koirat voisivat nauraa, olisin naurusta ulvoen kieriskellyt lattialla vatsa kipeänä. Nyt tyydyin vain virnuilemaan koiramaisesti. Koiramainen puoleni ei voinut vastustaa itseään, ja ilmoille karkasi pieni, innokas haukahdus.

    Triesse vain istui ja tuijotti. Sen typeryksen kasvoilta pystyi lukemaan selvästi, ettei tämä ollut koskaan ennen nähnyt chromia elävänä edessään, saati odottanut jonkun tuttunsa olevan sellainen. No, isäni mukaan noin viisi prosenttia kaikista maailman ihmisistä on julkisesti chromeja, mutta yhteensä heitä arvellaan olevan noin 15 prosenttia maailman väestöstä. Ei siis ollut mikään ihme, että lähes jokainen tunsi vähintään yhden chromin, joko tietoisesti tai tietämättään.

    Triessen isoveli, Equery, seisoi huoneen ovella, mutta ei liikahtanutkaan. Kuulin hänen nopeutuneen hengityksensä ja kiepahdin istumaan hänen suuntaansa. Hänen vihreät silmänsä olivat laajentuneet ja suu unohtunut auki. Nauroin sisäisesti niin, että molemmat pojat kuulivat sen päänsä sisällä. Chromeilla oli taito jakaa halutessaan ajatuksensa ihmisten kanssa. Onneksi se oli vapaaehtoista ja hallittavissa. Siten saattoi liikuskella eläimenä ihmisten keskuudessa ja ajatella likaisia ajatuksia riisuutuvista naisista paljastumalla oitis.

    ”Ei tämä voi olla totta…” kuulin Triessen mutisevan. Nousin seisomaan, koiran vaistoni saivat minut levottomaksi. Halusin liikkua, halusin juosta, olin täynnä intoa ja energiaa. Paikka pursusi uusia hajuja ja ympäriltäni kerrostalosta kantautui niin monia ääniä, etten tiennyt mistä aloittaa tutkimusmatkani. Jouduin kuitenkin työntämään eläimelliset vaistoni sivummalle, kun rauhallisin askelin aloin vaeltaa pientä makuuhuonetta ympäri. Kynteni rapisivat muovista kokolattiamattoa vasten ja askelten äänet vaimenivat, kun astuin pehmeälle räsymatolle.

    ’Ei tää mikään maailmanloppu ole, Conceist’, jaoin ajatukseni veljesten kuultaviksi, osoittaen sanani kuitenkin nuoremmalle pojalle.

”No ei ehkä sulle, kun isäsi on joku isokin kiho chromien keskuudessa!” Triesse parahti ja puristi päätään kaksin käsin, kuin se olisi haljennut keskeltä kahtia ja hänen pitäisi käsivoimin pitää puolikkaat kiinni toisissaan. ”Mutta etkö sä tajua, millaseen vaaraan me voidaan joutua, nyt kun me tiedetään, mikä sä olet?! Meidät voidaan vaikka tappaa siitä hyvästä!”

”Rauhoitu, Triesse”, Equery sanoi, saaden viimein suunsa toimimaan. Hän asteli ohitseni pikkuveljensä luo ja kyykistyi tämän viereen. Yhä ympyrää kiertäessäni näin syrjäsilmällä, kuinka hän laski kätensä pojan olkapäälle ja nosti toisella kädellään tämän pään ylös leuasta kiinni pitäen pakottaen tämän katsomaan hänen silmiinsä. Yäh, mitä ylidramaattisuutta.

     ”Ei meitä kukaan ole tappamassa”, Equery rauhoitti Triesseä, joka puolestaan oli alkanut hengittää tiheään ja epärytmikkääseen tahtiin. Kuulin hänen nieleskelynsä selvästi.

”L-lupaatko?” Triesse henkäisi, ja laski vapisevat kätensä sivuilleen. Equery nyökkäsi, ja siirsi sitten terävän katseensa minuun. Vilkaisin häntä ohittaessani kaksikon.

”Sinä”, hän sanoi yrittäen selvästi kuulostaa uhkaavalta ja vakavasti otettavalta. ”Kai tajuat, ettei sinun kannattaisi näyttää oikeaa olomuotoasi kelle tahansa?”

Hänen sanansa saivat minut istuutumaan lähelle huoneen ovea. Katseemme kohtasivat. Haistoin lievän tupakan Equerystä.

’Oikea olomuotoni, niinkö?’ kysyin hieman ivallisesti. ’Pidätkö mua jonakin friikkinä? Enkö mielestäsi ole ihminen?’

Equery sivuutti kysymykseni peittelemättä sitä ollenkaan.

”Olet pilalle lellitty, aivoton kakara”, hän sihahti ääni täynnä vihaa. Kohotin koiran kulmakarvojani.

’Voisin vaikka loukkaantua.’ En yrittänytkään peittää virnuilua äänestäni.

’Lisäksi, väkivalta on rikos’, jatkoin, innostus äänessäni vain kasvaen. ’Voisin ilmottaa poliisille, että pikkuveljesi löi multa tajun kankaalle.’

     Sekä Equeryn että Triessen ilmeet olivat herkkua, kun he tuijottivat ”Et voisi tehdä sitä!”-ilmeellään minua, näyttäen valmiilta lupaamaan mitä tahansa, jotta en juoruaisi poliiseille.

’Tietenkin, on olemassa toinenkin ratkaisu’, ajattelin heille, enkä voinut innostukseltani enää istua paikoillani, vaan lähdin astelemaan jälleen ympyrää. ’Voisin mieluusti haluta jotain siitä hyvästä, etten juorua sinivuokoille.’

”Mitä oikein haluat?” Triesse ja Equery kysyivät yhteen ääneen, Triesse lähinnä peloissaan ja Equery ärtyneenä. Virnuilin koiran virnettäni kävellessäni.

’Henkilökohtainen orja kelpaisi aina.’

     Veljeksillä meni hetki tajuta, mitä tarkoitin. Minä puolestani olin kyllästynyt sekä kävelyyn että kovaan lattiaan ja loikkasin ketterästi Equeryn pehmeälle sängylle. Käperryin mukavalle kerälle pitäen samalla veljeksiä jatkuvasti silmällä. Ulkoa alkoi kuulua koiran haukuntaa. Joku idiootti luuli omistavansa koko kaupungin ja piti tarkkaa kirjaa reviiristään.

”Minustako pitäisi tulla sinun palvelijasi?” Triesse kysyi epäuskoisena.

’Jos se sana miellyttää enemmän, niin kyllä.’

”Olet törkeä”, Equery sihahti ja ponkaisi seisomaan veljensä viereltä. ”Likainen, luonnonoikku, pilalle hemmoteltu, lapsellinen…”

’Hohhoijaa.’

”…rasittava, itsekäs ja typerä paskiainen!”

     Equery hengitti raskaasti purkauksensa päätteeksi ja puristi käsiään nyrkkeihin. Jos hän yrittäisi lyödä, ehtisin kokoni, nopeuteni ja ketteryyteni avulla pakoon ennen kuin hän ehtisi, no, kissaa sanoa.

’Se oli vain ehdotus’, haukottelin leveästi. ’Toinen vaihtoehto on, että antaudutte itse koppalakeille. Minulle kelpaa sekin, vaikka tarvitsen jonkun tiskaamaan astiat puolestani.’

”Ja rapsuttamaan sinua korvasi takaa, sekä nuolemaan tassusi”, Triesse tuhahti ja nousi seisomaan. ”Koska Equery sanoi sinusta jo kaiken, mitä ikinä voisin itse keksiä, tyydyn vain sanomaan, että hyväksyn ehdotuksesi.”

”Juuri ni… mitäh?!” Equery käännähti katsomaan pikkuveljeään. Tämä puolestaan tuijotti vihreät silmät leimuten minua. Kierähdin kerältäni kyljelleni ja siitä selälleni. Hän näytti hassulta pää alaspäin ja mustavalkoharmaana. Hänen mustat hiuksensa olivat hieman sekaisin ja laskeutuivat hieman latvoista kaarevina hänen kapeille olkapäilleen. No, jos tuosta rääpäleestä ei muuhun olisi, niin ainakin hän osaisi kaikki akkojen hommat, siivoamiset ja muut.

”Suostun palvelijaksesi, mutta en ikuisesti”, Triesse jatkoi. ”Sinä puolestasi jätät minut rauhaan. Enkä tarkota vaan tätä iltaa, vaan ikuisiksi ajoiksi. En halua kuulla tai nähdä sua enää ikinä. Oot pilannu mun elämän, eiköhän se ala nyt jo riittää!”

     Kun rapsutuksia ei tullut, kierähdin toiselle kyljelleni ja siitä seisomaan upottavalle sängylle. Koiran virnistykseni kruunasi vaaleanpunainen kieleni, joka roikkui ulkona suustani läähättäessäni kevyesti. Kieriessä tuli kuuma, enkä voinut hiota muualta kuin kieleni kautta.

’Selvä. Miten olisi… seuraavat kaksi kuukautta?’

Equery kiristeli hampaitaan niin, että korviani melkein vihloi. Triesse puuskahti ja risti kätensä rinnalleen.

”Selvä. Mä siivoan kaksi kuukautta luonasi, enkä sen jälkeen kuule sanaakaan susta. Hyvä diili.”

    Se urpo ei tiennyt, että tämä oli kaukana hyvästä diilistä. Minä kuuluin arvostettuun Pumbrymen sukuun. Meillä lupaukset otettiin vakavasti, etenkin chromeille tehdyt lupaukset. Chromit olivat sukumme ylpeys, ja olimme ylvästä sukua muutenkin.

    ’Okei, ehditkö tulla joulupäivänä käymään? Kai tämä sopimus täytyy paperille saada.’

”Sopii.”

     Hah, se nössö oli minun orjani, ja suostui siihen hommaan tajuamatta, millaiseen liemeen joutui!

Mercy

Day 23 – A song that you want to play at your wedding

Nickelback - Photograph



Niin kaunis... ♥

Heipä hei, ja anteeksi päivitystauko! Lupasin viime postauksessani kertoo, mitä ostin, kun kävin äidin kanssa pari viikkoa sitten shoppailemassa. Ei mitään maatamullistavaa, mutta kyllähän sinne rahaa upposi...

Kerranki ihan ok onnistuneet kynnet, jotka muistin kuvata...

Vaikutti ihan hyvältä, vaikka olikin hieman kallis budjetilleni (random-kirjojen unelmahinta ~5 €). Veljesrakkautta ja demoneita, toimii! Suomalainen kirjakauppa, 9,95 €.

Nää oli pakko-osto! ♡ Löysin ne puolivahingossa, kun selailin bändipinssejä asenteella "ei täällä kuitenkaan mitään Linkin Parkia ole". Kävin muualla ja kävelin kohta uudelleen korin ohi niin eikö vain nämä olleet päälimmäisenä... :D Anttilan TopTen, 2,99 €.

ps. 42 päivää! ♡ 

Anttilan TopTen 14,95 €/kpl. Leuka tipahti lattialle kun näin näiden hinnan, ne kun tavallisesti maksavat yksinään sen 30 euroa. :D Ja olen ihan hurahtanut The Sims 3:een, vaikka aluksi olin hieman epäilevä. ^-^ Unelmaduunin olen vasta asentanut. Uudet keikkatyöt ovat hauskoja, haamujenmetsästäjä ainakin. :D Ja kivasti tuli uusia tavaroitakin. Se alkuperäisen pelin tavaroiden vähyys on selvästi myyntikikka lisäosille ja kamaseteille...

Kuitti on lähtenyt kävelemään, mutta muutaman euron tämä maksoi. Se on siis ilmeisesti jonkinlaista pikakuivattajaa, mut toivon että se ajaa sen tarkotuksen mihin sen ostin, eli päällyslakka. Vielä en oo ehtiny kyl testaamaan.

Ihan selkeesti joku lohikäärmeen pää. :D

Nuoli. ^-^ 

Totaalisen ihana paita! Gina Tricot, muistaakseni 9,90 €.

Mun ei pitäny ostaa enää t-paitoja...

Ostin Gina Tricotilta toisenki paidan, mut se oli pyykissä ja nyt jossain. :D Kuvaan sen myöhemmin. ^-^

Oi että, nyt ymmärrän mitä tarkottaa kun sanotaan, että kevät on rakkauden aikaa. En uskonu kokevani tällasta koskaan, mutta uskokaa tai älkää, romantiikanvihaaja-Jaana on korviaan myöten ihastunut. :D

Ai niin! Ennen kuin unohdan, käykääs osallistumassa söpöön arvontaan. Vastustamattoman suloista tavaraa pois jaettavana. ^-^

Ja blogostoori jatkuu. Tämä pätkä vaati paljon pohdintaa ja jopa uudelleenkirjoituksen, mutta edelleenkään en ole tyytyväinen. En kai mä oo koskaan, ammattitauti... :D

♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪
1. osa
2. osa
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~

Addles Pumbryme


    ”Addles, viitsisitkö tiskata itse omat astiasi käytön jälkeen edes kerran vuodessa, vaikkapa näin joulun kunniaksi?”

    Nostamatta katsettani moottoripyöräkatalogista, jota selailin, tunsin toisen kanssani samassa soluasunnossa asuvan tytön, Semban tappavan tuijotuksen olohuoneen ovelta.

”Joo joo, heti kun ehdin”, vastasin laiskasti ja käänsin paksuhkon lehden sivua. Makasin selälläni pienen olohuoneemme sohvalla jalat käsinojan yli roikkuen. Semba tuhahti.

”Sanot noin aina, ja loppujen lopuksi se olen minä, joka sinun astiasi tiskaa.”

”No mitäs tiskaat, ei oo mun vikani.”

    Tömisevät askeleet astelivat ripeästi sohvan luo ja yllättäen lehti siepattiin selkänojan yli käsistäni. Huomasin Semban tuijottavan minua vihaisesti tummanruskeilla silmillään.

”Voin tehdä sinusta valituksen ja potkia laiskan perseesi ulos täältä alta aikayksikön”, hän sanoi jäätävällä äänellä. ”Olen kyllästynyt tuohon ainaiseen laiskotteluusi ja ’olen maailman herra’ -asenteeseesi!”

”Vou, ota iisisti”, nostin käteni eteen kuin antautuakseni. ”Jos se sulle kerran on noin tärkeetä, niin kai mä voin ne hemmetin astiat tiskata.”

”Hyvä”, Semba tuhahti ja paiskasi syliini sekä sinivalkoisen tiskiharjan että kostean tiskirätin. ”Voitkin saman tien putsata kaikki leivänmurut, kahvitahrat ja muut sotkut, jotka olet sinne viikon aikana jättänyt jälkeesi.”

Pyöräytin silmiäni ja nousin istumaan tavarat käsissäni.

”Vielä jonain päivänä mulla on omat palvelijat, jotka hoitaa nää hommat”, mutisin osittain itsekseni. ”Mun isäni on korkea-arvoinen mies, suhteilla mä saan joku päivä sut nuolemaan mun kengät puhtaiks.”

”Sitä päivää odotellessa”, Semba tuhahti ja marssi ulos huoneesta. Hemmetti, tuollaiset naiset, jotka eivät tienneet paikkaansa, kävivät hermoilleni. Naisten kuului kokata ja siivota, sitä vartenhan he olivat olemassa! Minun vanhemmillani oli linnassaan kymmeniä naisia vain kokkaamassa, siivoamassa ja palvelemassa. Vielä jonakin päivänä minä olisin yhtä korkeassa asemassa kuin isäni, eikä minun tarvitsisi siivota enää päivääkään!

    Kesken tiskaamisen alkoi kännykkäni soida taskussani. Kiitollisena kuivasin ryppyiset, moneen kertaan kuumassa vedessä palaneet käteni pyyhkeeseen ja kaivelin puhelimen taskustani. Soittaja oli isäni.

”Hei, faija.”

”Poikani”, isäni sanoi tavallisella, arvokkaalla puhetavallaan. ”Oletan, että olet tulossa joulupäivälliselle huomenna, kuten viikko sitten lupasit.”

    Yllättäen minua alkoi yskittää.

”Et kai suinkaan ollut unohtanut?” isäni jatkoi.

”E-en tietenkään”, änkytin ja vilkaisin kelloa seinällä. Se näytti vartin yli kolmea. Muuten sillä ei olisi ollut mitään väliä eikä minulla mitään kiirettä, mutta minulla ollut mitään sopivaa juhlavaatetta. Viimeksi olin tarvinnut oikean juhlapuvun tasan vuosi sitten jouluaterialla, ja se puku oli jo taatusti jäänyt armottoman pieneksi. Täytyisi siis ehtiä hankkimaan sellainen. Perheemme oma vaatturikaan ei tainnut olla tarpeeksi nopea käsistään saadakseen pukuni valmiiksi ajoissa, mutta ainahan minä voisin soittaa Apweratille ja kysyä, tahtoisiko hän paiskia vuorokauden töitä putkeen saadakseen lempiasiakkaalleen juhlapuvun tehtyä.

    ”Oletan, että olet täällä viimeistään puoli kuudelta”, isäni jatkoi. ”Tänä vuonna tärkein puheenaihe on chromien vastainen laki, joten luoksemme on tulossa tärkeitä ihmisiä. Näitkin varmaan eilen televisiosta herra Radoweebin haastattelun. Muun muassa hän perheineen on tulossa.”

”Juu, tietty näin”, vastasin. Ei mitään hajua mistä haastattelusta hän puhui. Chromien vastainen laki…? Miksi isä tahtoi keskustella sellaisesta aiheesta, ja vieläpä omassa kodissaan? Tietenkään isällä ei ollut vastaansanomista, kun Chrom-yhdistyksen johto määräsi, ketä hänen luokseen vuotuisille joulupäivällisille milloinkin kutsuttaisiin, mutta tuntui hieman oudolta, että isä kutsui myös sellaisia ihmisiä, jotka olivat chromeja vastaan. Meitä vastaan.

    ”Älä murehdi isäukko, homma on hoidossa”, valehtelin keittiön kulahtanutta kukkatapettia tuijottaen. ”Olen suunnitellut huomista iltaa jo viime joulusta lähtien.”

”Selvä”, isäni sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Ehkä hän tunsi minut liian hyvin.

”Nähdään sitten huomenna”, hän sanoi ja lopetti puhelun. Edelleen ajatuksissani laitoin puhelimeni taskuuni ja käännyin tiskipöydän ääreen jatkaakseni hommiani. Illalliselle oli varmasti tulossa myös chromien vastaista lakia vastustavia ihmisiä ja tavalliseen tapaan Chrom-yhdistyksen tärkeimpiä jäseniä. Noin viisikymmenpäinen joukko syömässä, juomassa ja juttelemassa siitä, pitäisikö meidät määrätä maan johtoon vai kieltää meidän ”luonnonoikkujen” olemassaolo kokonaan.

    ”Saatana!” karjaisin upotettuani käteni veteen. Veden kuumuus havahdutti minut ajatuksistani ja sai puhelun aiheuttaman hämmennyksen muuttumaan nyt ärtymykseksi. Ainoa asia, jota isäni suuressa asemassa Chrom-yhdistyksessä vihasin, olivat nämä typerät päivälliset. Minulla ei ollut valtaa sanoa edes mielipidettäni siellä, koska olin alaikäinen. Muuten olisin antanut sen herra Radoweebin ja muiden meitä vastustavien kuulla, mitä mieltä olin heidän typerästä lakiuudistusehdotuksestaan ja minne he saisivat sen tunkea! Sitä ennen minulla olisi kuitenkin suurempi huolenaihe. Minun täytyisi löytää itselleni juhlapuku huomisillaksi. Täytyisi siis soittaa vaatturi Apweratille.



    ”Vaatturi Fiserevo”, vanhahko miesääni vastasi puhelimeen.

”Jou! Moro Apwerat, mitäs kuuluu?” tervehdin ukkoa rennosti. Jostain syystä Apwerat ei tuntunut ilahtuvan soitostani. Hän yritti peittää huokauksensa vain tavalliseksi hengenvedoksi, mutta tarkat korvani poimivat sen vaivatta.

”Nuoriherra Pumbryme, kuinka voin auttaa?” Apwerat kysyi kohteliaalla palvelijamaisella äänellä.

”Tarviin puvun huomisille päivällisille. Onnistuisko sun näppäriltä sormilta sellanen, jos tulisin mitotettavaks oitis?”

    Jälleen vanha kunnon Apwerat oli vähällä huokaista. Hänen äänensävynsä muuttui aavistuksen ärtyneeksi, mutta vain niin vähän, ettei tavallinen korva sitä olisi erottanut. Mutta minun korvani eivät olleetkaan tavalliset.

”Unohtiko nuoriherra jälleen hankkia ajoissa joulupäivällisen juhlapuvun?”

”Miten niin ’jälleen’?” tuhahdin.

”Tarkoitin vain, että kun viime vuonnakin… Äh, olkoon. Tulkaa heti kun ehditte, otetaan mitat ja katsotaan, mitä voin tehdä.”

”Hieno homma, Ape!” huudahdin innoissani. Vanhaan kunnon vaatturi Apwerat Fiserevoon saattoi aina luottaa!



    Seisottuani tunnin kädet ja jalat levälläni vanhat miehen kopeloidessa minua mittanauha kädessään ja tökkiessään minua nuppineuloillaan ja vastailtuani turhankin pikkutarkkoihin kysymyksiin tulevan juhlapuvun yksityiskohdista, vaatturi Apwerat ilmoitti viimein helpotuksekseni, että olisin valmis lähtemään. Helpotuksesta huokaisten rojahdin hänen pienen vaatturiliikkeensä takahuoneen nojatuoliin ja kiskoin kenkiä jalkoihini. Kello oli puoli viisi, enkä ollut ehtinyt saada mitään järkevää aikaiseksi tänään. No, mitä joululomalla muka olisi pitänytkään tehdä? Lehtien lukeminen, television katsominen ja yleinen laiskottelu olivat juuri sopivan rankkoja tehtäviä tällaiselle päivälle. En voinut muuta kuin onnitella itseäni, että olin kuin olinkin saanut raahauduttua Apweratin luo tuhlaamaan kallista loikoiluaikaani.

    ”Voitte tulla noutamaan pukunne huomenna kello kuusitoista, nuoriherra Pumbryme”, vanha Apwerat sanoi istuessaan jotain työpöytänsä ääressä pullonpohjalasit silmillään ja kirjoittaessaan paperille kynä sauhuten. Hieroin nenänvarttani kiroten ääneti alkavaa päänsärkyäni ja nousin ylös. Tarvitsin kahvia. Taas.

    ”Kiitti, Ap”, sanoin ja heilautin kättäni lähtiessäni takahuoneesta. Kuljin pienen kauppapuolen halki ohittaen kankaita täynnä olevia pöydänmallisia laatikoita sekä suuria kangasrullia. Joka puolella näkyi monenkirjavaa kangasta ja eri värejä oli niin paljon, että mieleni teki syyttää sitä päänsärystäni.

    ”Nähdään huomenna!” huikkasin, ennen kuin työnsin puisen, raskaan ulko-oven auki. Pieni kello kilahti ovenrivassa.

    Lunta sateli hiljalleen ja ilta alkoi jo hämärtyä. Katuvalot oli sytytetty ja muutamia ihmisiä kuljeksi jalan tai autolla kietoutuneina paksuihin talvivaatteisiin. Minulla oli ylläni vain kaksi hupparia päällekkäin. En tajunnut, miksi ihmiset vouhottivat kylmistä ilmoista niinkin eteläisen kaupungin kuin Mulfinin korkeudella. Kukaan täällä asuvista ei ilmeisesti ollut käynyt edes niinkään pohjoisessa kuin Noraorson kaupungissa, Antersan pohjoisimmassa kaupungissa. Minä olin käynyt. Olin kiertänyt Antersan suurimmat kaupungit läpi, monet useaan kertaan. Jo pienestä pitäen olin perheeni kanssa muuttanut ja matkustellut ympäriinsä, lähinnä isän työn takia. Tärkeä työ vaati tekijältäänkin enemmän antautumista.

    Moottoripyöräkypäräni toisessa kädessäni tungin toisen käden löysien farkkujeni taskuun ja lähdin astelemaan kävelytietä pitkin parinkymmenen metrin päähän kadunvarteen pysäköityä kevytmoottoripyörääni kohti. Näppärä peli, yksi parhaimmista markkinoilla ja se saikin paljon pitkiä katseita. Minun vanhemmillani oli varaa ostaa jotain sellaista syntymäpäivälahjaksi noin vain, toisin kuin joidenkin köyhien ressukoiden vanhemmilla. Mieleeni nousi heti kuva eräästä rasittavasta, neitimäisestä pojasta, jonka kanssa olin ollut napit vastakkain jo ala-asteelta asti. Muistan vieläkin kuin eilisen sen päivän, kun kamppasin hänet käytävällä ihan vain sen takia, että hänellä oli rikkinäiset kengät ja hän kuulosti aivan tytöltä. Triesse Conceist. Oli aina yhtä piristävää, kun pääsi laukomaan jonkin hupaisan vitsin hänen kustannuksellaan tai pilkkaamaan häntä jollain tavalla. Hänellä jos kellään ei ikinä tulisi olemaan varaa samanlaiseen kulkupeliin kuin minulla. Hän ei ikinä tulisi saavuttamaan mitään sellaista mitä minulla oli. Se lämmitti mieltäni jopa viileän tuulenpuuskan läpi ja sai minut hymyilemään itsekseni. Se ruipelo ei varmaan ikinä saisi naistakaan itselleen. Epäilinkin, että se jätkä on joko homo tai eunukki. Eihän se juuri edes katsellut tyttöjä.

    Annoin ajatusteni liukua ihanaan iltaan ja yöhän Rizun kanssa. Muistellessani hänen vartalonsa kurveja ja sulavia liikkeitään pysähdyin pyöräni viereen ja aloin kaivella avainta taskustani. Muistin hänen kiihkeät suudelmansa, kiihottavan huohotuksensa, ruskeamustien hiustensa liimautumisen otsaan…

    Ajatukseni keskeytettiin törkeästi, kun yllättäen minuun törmättiin. Se oli vain kevyt tönäisy selkään, mutta yllättyneenä pudotin avaimeni lumeen ja horjahdin eteenpäin. Suuttuneena sekä itselleni siitä, etten ollut kuullut kenenkään lähestyvän, että tönäisijälleni ihanien ajatusteni keskeyttämisestä käännyin kulmat kurtussa ympäri. Pengoin päästäni parhaimmat vuorosanat, joita tällaisissa tilanteissa minulla oli tapana laukoa tuntemattomille. ”Katso minne kävelet, rampajalka!”, ”Onko perseessäsi oleva silmä ainoa toiminnassa oleva silmäsi?” tai jotain muuta sellaista, mutta kun näin, kuka minuun oli törmännyt, tuttu, ilkeä virne levisi kasvoilleni. Kukas muukaan kuin luuseri, homo, pieni ruipelo Triessehän se siinä. Ja silmien tyhjästä katseesta ja askelten horjahtelusta päätellen ympäripäissään.

    ”No mutta, kävikös Conceist nauttimassa vähän drinksuja muiden neitien kanssa?” kysyin ja ristin käteni rinnalleni. Hänen pöllämystynyt ilmeensä oli mahtavaa katsottavaa. ”Oliko laseissa nätit sateenvarjotkin?”

”Painu vittuun”, Triesse mutisi ja oli vähällä kaatua taaksepäin, mutta sai parilla huojuvalla askeleella tasapainonsa jotenkuten takaisin.

”Se paikka ei taida sinulle ollakaan kovin tuttu”, jatkoin naljailuani. Vasta nyt huomasin, kuinka taempana pidempi ja vanhempi poika, kuin Triessen kaksoisolento, nojautui laiskasti selkä seinää vasten ja sytytti tupakkaansa epätavallisen keskittyneesti. Hänkin oli tainnut ottaa muutaman lasillisen vettä vahvempaa, päätellen miten kovasti hänen piti yrittää, että sytkärin liekki osui tupakan päähän. Saatuaan savukkeen syttymään ja vedettyään henkoset tuo nuorimies käänsi vihreät, sameat silmänsä minuun ja katsoi kulmiensa alta liioitellunkin vihaisena.

”Jätä pikkuveljeni rauhaan, nilkki”, hän murahti, veti jälleen savua keuhkoihinsa ja puhalsi sen nenänsä kautta ulos. Tuhahdin ja nostin maahan unohtaneeni avaimet lumesta. Puhdistin ne, työnsin virtalukkoon ja siistin täydellisiä hiuksiani pois kasvoiltani laittaakseni kypäräni päähäni.

    Triesse Conceist oli yksi niistä ihmisistä, joiden otsaan voitaisiin vaikka tatuoida teksti ”kiusattava nössö”. Hän on täydellinen kohde, kun tekee mieli purkaa vihaa, ärtymystä tai vaikka kiusata silkasta kiusaamisen ilosta. Hän oli olevinaan niin upea ja kuuluisa sen laulujuttunsa kanssa. Jestas, hän oli naisääninen, pieni poika, jolle oli noussut hattuun se, miten kaikki tytöt olivat lääpällään häneen. Itse asiassa hänen lauluunsa, ja sekin tyttöjoukko oli silti pienempi kuin minuun lääpällään olevien tyttöjen määrä. Eikä hän edes osannut laulaa, kirkui vain säälittävästi lavalla. Hakkaisin hänet laulussa milloin vain. Ja hakkaisin ihan muutenkin.

    ”Oletko homon isoveli?” kysyin katsomatta toistensa kopioita oleviin poikiin.

”Kyllä, entä sitten?” pidempi versio Triessestä vastasi aavistuksen sammaltaen.

”Mietin vain, mahdatko sinäkin olla yhtä homo kuin pikkuveljesi”, sanoin, enkä voinut estää itseäni virnistämästä. ”Ainakin ala-asteella lauloitte molemmat niin suloisesti, että voisitte liittyä vaikka poikakuoroon. Varsinkin Triesse. Kulkeeko nättipoika-look ja neitimäinen ääni suvussa? En uskalla kuvitellakaan, millainen tyyppi faijanne on.”

    En ehtinyt tajuta asiaa, ennen kuin kuulin kypäräni kolahtavan lumen peittämään asfalttiin. Syy, miksi se oli pudonnut kädestäni, oli se, että minut oli yllätetty jälleen. Tällä kertaa ei tönäisemällä takaapäin selkään, vaan iskemällä kovat rystyset suoraan poskeeni. Kipu tuli viiveellä, mutta se sai minut suuttumaan ennätysnopeasti. Käännähdin katsomaan minua lyönyttä Triesseä, joka huojui edessäni käsi lyönnin jäljiltä edelleen nyrkissä, harhaileva katse vihaa täynnä.

”Älä jumalauta mainitsekaan isääni”, hän puuskutti yllättäen selväpäisesti. Käteni tunnusteli poskeani. Täydellisiä kasvojani komistaisi pian ikävä patti ja mustelma. Saakelin homo-Conceist!

    ”Mitä, osuiko arkaan paikkaan?!” huusin ja puristin molemmat käteni nyrkkeihin. Tunsin, kuinka vereni alkoi kiehua. Kyllä minulle aina tappelu maistui, varsinkin, kun pääsin hyvällä syyllä antamaan Triesselle selkäsaunan! Kuinka tuo rääpäle uskalsi edes koskea minuun!

    ”Yllätyin kyllä, että tommosesta neidistä löytyy noinkin paljon miestä”, jatkoin yllytystäni. Sanat vain tulvivat jostain suuhuni, eikä mieleni tehnyt estää niitä.

”Jätkät, rauhoittukaa”, isoveli Conceist sanoi ja viskasi savukkeensa maahan polkien sen sammuksiin. Hän otti varovaisen askeleen meitä kohti peläten joko meidän pian heiluvia nyrkkejämme tai kaatuvansa, mahdollisesti molempia.

”Jos sulla on jotain mua vastaan, sano vaan!” Triesse sammalsi vihaisena, huohottaen täynnä vihaa ja energiaa kuten minäkin. ”Mutta älä saatana vedä isääni tähän!”

”Mitä, onko pikku-Triesselle faija oikein joku pyhimys?” naurahdin, jännittäen lihaksiani joko lyömään tai torjumaan lyönnin. Jos humalainen Triesse yrittäisi lyödä, voisin helposti torjua sen ja iskeä takaisin. Tai mahdollisesti iskeä ensin.

”Teidän faijanne taisikin olla oikee homojen homo, kun noin veditte hernemaissipaprikat nenään.”

    Myöhemmin ajateltuna olisin voinut ehkä jättää ne homopuheet vähemmälle. Mutta jo sana Conceist alkaa vituttamaan niin hemmetisti, ja homot ja neitimäiset miehet vain ovat jotain niin epänormaalia. Mutta joo, yksi lause vähemmän olisi voinut olla ihan hyvä.

Usko, toivo, rakkaus, SÄHKÖ ♥

Tervehdys, ystävät. Pitkästä aikaa. On ollut hieman (joopa joo, hieman... -____-'') kiireistä, mutta nyt, sen sijaan, että tekisin matikan läksyjä tai lukisin englannin kokeeseen (tai menisin edes suihkuun), kirjoitankin teidän iloksenne. ♥

Paljon kaikkea on tapahtunut viime päivityksen jälkeen (vaikka ei siitä nyt niin kauan ole kun viimeksi päivitin... :D). Aloitanpa siis alusta.

Rakkaan serkkumussuni Tatin kanssa pitämämme yhteissynttärit olivat ihanat, vaikkei rakas Balle sinne päässytkään. Pelasimme Twisteriä, söimme pitsaa (joka oli kallista!! minä nimittäin tarjosin...), sekoilimme, lauloimme Singstaria, tanssimme tanssimatolla, ja mikä parasta, NUKUIMME. ♥ Hehheh. x) No, minä sain extrahyvän nukkumapaikan Tatin ihanasta (mutta kapeasta... o___o') sängystä Jannen vierestä, joten yöt olivatkin ihaninta aikaa... ;D

Muistaako kukaan sitä yhtä ihanaa poikaa, josta kerroin viimeksi? Olkoon hänen nimensä vaikka Jesse, jos hän eksyy lukemaan blogiani... No just, eihän tätä lue kuin pari harvaa ja valittua... T___T No, anyway. Menin aika rikki kun vähän aikaa sitten sain selville, että Jesse oli juuri alkanut seurustella. Jessus, en ole koskaan itkenyt yhden päivän aikana niin paljon (ja saanut itkusta vielä kunnon migreenikohtausta). Loppuviikko menikin aika sumussa ja ajattelin vain, kuinka typerä ja lapsellinen sitä ihminen saattoi ollakaan. Ja minä kun luulin, että hän piti minusta enemmän kuin vain kaverina... Loppuviikosta kerroin asiasta toiselle ihastukselleni (eikös se niin mene, että tytöllä on yhtä aikaa vähintään kaksi ihastusta? XD mitä, eikö...? o___o''') mesessä ja valitin, kuinka kukaan ei tykkää minusta. Tämä ihastukseni sitten (olkoon hänen nimensä Aasi, koska se kuvaa häntä hyvin :D) kertoi tykkäävänsä minusta. Ja nyt olenkin seurustellut tasan viikon ja kolme päivää. x) Olipahan melko hyvä synttärilahja, vaikka tulikin päivän myöhässä. :D Aasi on ihana mörrykkä ja luonteeltaan... no, oikea aasi, mutta ei se haittaa. 8D Sain samassa paketissa sekä "Jessen" että pojan, joka jaksaa nostaa minut, ja se on paljon se. ;) Oikeastaan enemmän kuin varmaan ansaitsisinkaan. :) Aasi. ♥

Ja sitten asiasta alushousuihin; nyt minä sen sitten tein! Sekosin lopullisesti! Kaikki, siis KAIKKI tietenkin tietävät, että Antti Tuiskulla oli synttärit 27.2., vai mitä? ;) No, lähetin hänelle fanipostina onnittelukortin sekä kirjeen. :D Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin... 8'') Nyt vain pitää toivoa, että herra vastaa... ;D

Hmm, mitäs muuta? Hiihtoloma lähestyy, ja siksi kiirettä pitääkin. Kokeita pukkaa ja niihin pitäISI lukea. :D Lisäksi kirjoittelen kirjallisen ilmaisutaidon työtäni oikein urakalla eteenpäin. x) Vaikka saimmekin vähän lisäaikaa sen kirjoittamiseen ja sen palautus on vasta 31.3., pelkään hieman, etten saa sitä ajoissa valmiiksi. :'D Nyt jo 36 sivua, eikä läheskään valmis. XD

Kirjoittamisesta puheenollen: KOMMENTOIKAA, IHMISET! Pyydän, tutut, tuntemattomat, randomit, kaikki! Nytkin jaksoin päivittää, koska kaksi ihmistä sitä on minulta jo pyytänyt. Kommentit oikeasti saavat minut päivittämään nopeammin ja useammin, kun tiedän, että joku jaksaa minun tylsiä tekstejäni lukea.

Nytpä tästä lähdenkin tekemään niitä kirottuja läksyjä ja sitten suihkuun. Hasta luego y buenos noches todos! ♥

Rakkauden Anarkiaa

Eipä ole tullut kirjoiteltua pariin viikkoon, johtuu lähinnä omasta laiskuudesta sekä sekaisin olevasta elämästä. No, joku sanoisi niitä perus teinien ongelmiksi, mutta hypätkää itse karvakenkiini ja katsokaa, onko se niin helppoa.

Alkuviikko meni pipariksi, kun kärsin viikonloppuna minua piinanneesta flunssasta (sainpahan olla maanantain pois koulusta ♥). Lisäksi kuulin (ja luulin), että eräs hyvä ystäväni ei pidäkään minua niin läheisenä kuin luulin. Taisin tosin hieman ylireagoida, mutta en edelleenkään tiedä, mitä ajatella. Itse asiassa sisälleni tuli pieni aukko, joka on ehkä alkanut hiljalleen parantua. Joko sitä parantaa tuo ystäväni, tai sitten kaikki muu elämässäni, jonka olin itse asiassa tuon ystävän takia lähes unohtanut. Silloin silmäni avautuivat ja tajusin kunnolla, kuinka paljon häntä aina ajattelinkaan. Nyt, kun en ajatellut häntä enää (yhtä paljon kuin ennen), jäi tilaa muille ajatuksille. En tosin ajatellut oikein mitään, mutta olisin voinut ajatella. Onhan sekin jo jotain.

Olin muuten tuon mainitsemani viikonlopun Annan luona. ♥ Suunnittelimme tulevia tuplasynttäreitämme (täytämme molemmat pian 16, hän alle viikon päästä ja minä 20.2.), jotka olemme ainakin kerran (dementia vaivaa jo näin vanhana... XD) aiemmin järjestäneet. Kutsumme viikonlopuksi kavereitamme Annan luo ja olemme siellä pelkästään teiniporukalla. Singstaria, tanssimattoa, ehkä Guitar Heroa, muita pelejä, naurua, sekoilua ja herkuttelua on taatusti tiedossa. :D

Tänään koulun jälkeen bussia odotellessani menin kirjastoon. Siellä oli lauma kavereitani, mukaan luettuna yksi poika. Tiedätte varmaan, miksi sanoin hänet erikseen. No, en tiedä, olenko häneen ihastunut vai mitä, mutta kun hän hieroi niskaani lapasenpeittämällä kämmenellään vähän kuin veljellisesti (lähes haukuttuani itseäni juuri rumaksi ja läskiksi) ja sanoi pehmeästi "No, älä nyt", lävitseni meni kylmät väreet. Kukaan poika ystäväni Jannen lisäksi ei ole koskenut minua sillä tavoin, eikä puhunut sellaisella äänensävyllä. Hurr~ Ihmettelen, miksi hän erosi tyttöystävästään (henkilökohtaisesti epäilen, että tyttö otti eron). Onhan hän meitä vuotta nuorempi, mutta erittäin kypsä ja varmasti ihana poikaystävä, mitä nyt seurasin heitä silloin, kun he olivat vielä yhdessä. Ja jos jo pelkkä nopea kosketus niskaan saa tuntosarveni pystyyn, niin mitä tekisi se, että hän kietoisi kätensä ympärilleni? En uskalla edes kuvitella. Enkä siis edelleenkään ole varma tunteistani.

Kirjastosta menin läheiselle bussipysäkille odottamaan bussia. Seisoin siellä aluksi kahdestaan erään vanhan naisen kanssa. Hetken vain katselimme suuntaan, josta bussin pitäisi noin kymmenen minuutin kuluttua tulla, mutta sitten hän säikäytti minut kysymällä, olinko seuraavaksi menossa lukemaan ylioppilaaksi. Tarkoitti siis, menenkö yläasteen jälkeen lukioon. Vastasin myöntävästi, minkä jälkeen hän tiedusteli, millä luokka-asteella olen. Siitä alkoikin hänen kysely- ja puheryöppynsä ja minä kohteliaasti vastailin hänen kysymyksiinsä miettien, pitäisikö minun kohteliaisuuden vuoksi esittää vastakysymyksiä. Päätin kuitenkin olla kysymättä mitään, ettei nainen innostuisi puhumaan kahta kauheammin. Kertoili hän väliin omiakin tarinoitaan, kyseltyään, mihin ammattiin ajattelin lukea (vastasin "datanomi" ja selitin, että datanomi puuhailee kaikkea tietokoneiden parissa, ohjelmointia ja muuta), hän kertoi tulevansa juuri jostain vanhusten tietokonekurssilta. Huh, kyllä minulla hermot menisivät opettaa vanhuksille, mistä virtanappi löytyy. Varsinkin kun hänkin sattui olemaan sitä sukupolvea, jonka mielestä discot ovat turhia ja vievät suotta opiskelu-aikaa, eivätkä ne ole hyväksi edes yhdeksäsluokkalaisille, saati nuoremmille (ihan oikeasti, juuri nuo kaikki asiat hän sanoi). Kyllä hän naureskelikin, että pidänkö minä häntä vanhanaikaisena. Yritin änkyttää kieltävää vastausta, kun aivoni kirkuivat ehdotonta "kyllä!":ä. Keskustellessani hänen kanssaan rukoilin, että bussi tulisi jo, ja ettei se vain olisi myöhässä. Ei huvittaisi turista tuntemattoman kanssa puolta tuntia. Minusta ei vain ole sellaiseen, ei mummossa mitään vikaa ollut. Onneksi bussi tuli (ensimmäistä kertaa aikoihin) ajoissa ja varoin menemästä liian lähelle tuota tätiä.

Kotona odotti "mukava" yllätys: kirje lääkäriltä. Polveni ovat paskana, joten kävin koululääkärillä aikoja sitten. Ja nyt minulla sitten on aika fysioterapiaan. Haistakaa p*ska! Jos voisin, jättäisin menemättä. Mieleeni tulee väkisinkin kehitys- ja liikuntavammaiset (vaikka ei näitä toki pidä aina yhdistää) sekä vanhukset, jotka käyvät kysymässä jumppaohjeita. Hitto.

No, pian rakas möhköfanttini Susanna tulee meille ja leivomme mokkapaloja. Nams! ♥

Ps. Jos tunnet, että banaani on lämmin ja pehmeä (= ainakin osittain sisältä musta, pilalla ja soseena), älä heittele sitä kädessäsi, äläkä varsinkaan heitä sitä lattialle.