Hurricane

Day 24 – A song that you want to play at your funeral

Antti Tuisku - Pelasta Maailma



Se tunne, kun et muista, mistä pitikään kirjoittaa...

No, pakkohan munkin on alkuun hehkuttaa, miten SUOMI ON JÄKIKSEN MM 2011! :D En mä vieläkään oikein tajua tuota, jotenkin vaan liian hyvää ollakseen totta... xD

Heti alkuun hehkutan arvonnasta, johon toivottavasti ehtii vielä osallistua... >Klick!< Palkintona Taio Cruz:n Rokstarr (Special Edition) -albumi!

Ensiksi voisin kertoa teille hieman pääsiäisestäni kuvien muodossa. Vietin sen Kuopiossa Tatin kanssa, ja oli oikein munaisaa~! ♥

Niin, ja olihan se välissä vappukin. Sitä vietimme hieman isommalla porukalla Sussun luona, mutta julkaisukelpoisia kuvia ei oikein tullut otettua. :'D Mutta älyttömän kivaa oli!

Kävimme 4.5. koulun kanssa Kuopiossa Taitaja 2011 -kisoja katsomassa. Pyörimme alueella jonkin aikaa, kunnes lähdimme keskustaan metsästämään ruokaa. Liikuin toisen datanomitytön Piian kanssa, ja torilla törmäsimme Roniin, Janneen ja Samuliin. Joka paikka oli täynnä ihmisiä, mutta menimme kuitenkin syömään Raxiin.

Minä ja Piia, ja Roni ja Piia. :D Ilmeet. x'D

Randomia...

Datanomit ♥ Roni, Samuli, Janne, Piia, Petteri, Mikael. Jos joku haluaa naamansa sensuroitavan niin ilmoitteleepi, löytyyhän tämä Facestakin niin siksi en enää erikseen lupia kysellyt... ;)

Kuopiosta tarttui mukaan myös tämä. Linkin Parkin live-cd ja dvd, Live in Texas! ♥

Anttilan TopTen 9,90 €

Tän lisäks ostin kolmannen tähän mennessä ilmestyneen The Sims 3 -lisäosan, Iltahuvit. Sekin oli TopTeniltä ja vain 14,90 €, joten pakkohan se oli ostaa. x)

Ostin Candyn kirppariblogista aiiivan ihanan muffinssimekon. Hintaa ihanuudelle postikuluineen tuli vähän reilut 10 euroa, eli ei paha. Ikävä kyllä Candyn "oikea" blogi on tällä hetkellä tauolla ja piilotettuna. :(

Vartaloni raiskaa mekon, anteeksi... 

Viime viikonloppu oli oikea jännitysviikonloppu! Perjantaina jääkiekon semifinaali Suomi-Venäjä, joka jännitettiin Sussun kanssa grilli-iltaa viettäen. Legendaarinen Granlundin ilmaveivi piti pyyhkeet päällä katsoa, oli niin upea... :D Lauantaina oli Euroviisut, joissa Suomelle kävi hieman köpelösti. Kappale oli kaunis ja siinä oli tärkeä sanoma, mutta esiintymispaikka kusi homman. :/ Hieman ketuttaa että voiton vei maa, jonka sijainnista minulla ei ole hajuakaan ja jonka kappaletta en edes muista. Viisuja seurasin Tatin kanssa Kuopiossa, tässä hieman kuvasarjaa lauantailta ja sunnuntailta. 

Tattimus tekee ruokaa. :3 

Lippu kaatuneiden muistopäivän kunniaksi, sekä kynitty, kissannäköinen Arttu. x3

Pikkusen kameran ruoka-asetus kirkastaa vasemmanpuoleisessa kuvassa hienosti punasen ja oranssin. :D

Semivalmis sörsselssöni... Hyvää siitä tuli. :D Lauantai-iltana meillä oli oma arvostelutaulukko kappaleille. Ei ihan mielipiteet kohdannu pisteitä ja äänestystuloksia... (ja jo Tatti ehti söhertää tohon paperille ennen ku ehin ottaa siitä kuvan :DD)

Tatti ihastui voittajakappaleeseen sen elokuvamaisuuden takia, ja antoi arvosanaksi 9. Minulta kyseinen perinteinen rakkausliibalaba sai kouluarvosanan 8+. Italian kappaleen toiseksi sijoittuminen yllätti meidät, nimittäin se sai minulta arvosanaksi vain 6 ja Tatilta 6½. Ruotsin "Popular" sai minut pauloihinsa ja rakastuin laulajaan. Arvosana minulta 9+, Tatilta 8+. 

Mulle tuli tosta Eric Saadesta heti mieleen Taylor Lautner. No molemmilla on tummat hiukset ja tummahko iho, ja molemmat on aiiiiivan täydellisen upeita! Ja, no, sori Taylor, mut kyllä Eric sulattaa mun sydämen söpöydellään...

No nyt loppuu tää kuolaaminen, varattu nainen, häpeä... xD

Taitaa tämä päivitys olla tällä erää tässä. Siinä tuli muutaman viikon takaiset tapahtumat kerrattua taas pikakelauksella, toivottavasti pysyitte mukana. : D Loppuun vielä blogistoori, josta olisi kiva kuulla kommentteja~!

Ja tietenkin loppufiilistelyt!

Ihanaa Leijonat Ihanaa, 2011 ♥

ps. rupes naurattaa ku katoin tuolta alhaalta tota Last.fm-boksia. Mikä on tuo Justin Bieber?! :'D Hups, jäin kiinni...

♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪~♪
1. osa
2. osa
3. osa
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~

Triesse Conceist


     En tajua, miten saatoin sillä tavalla menettää malttini. En ole väkivaltainen ihminen. Lapsesta saakka olen vai katsellut vierestä, miten pojat painien ja nyrkkejään heilutellen yrittävät todistaa olevansa muita vahvempia. Minusta se on aina ollut lapsellista. Ei väkivalta ollut mikään ratkaisu.




     Vilkaisin isoveljeni sängyllä makaavaa, ilmeisesti tajutonta Addlesia, ja painoin otsani yhteen ristittyjä käsiäni vasten. En tulisi ikinä selviämään tästä tilanteesta. Joutuisin vankilaan, mätänisin siellä kaikenlaisten murhaajien ja raiskaajien keskellä vuosikausia. Minusta tulisi hampaaton, täiden peittämä, likainen hylkiö. Rikosrekisterini kasvaisi kilometrien mittaiseksi.


     ”Onneksi hänen kuhmunsa ei näyttänyt pahalta”, Equery sanoi hiljaa yrittäen lohduttaa. Olimme tulleet hänen kämpälleen, sillä hän asui aivan keskustassa, erään kahvilan yläpuolella olevassa kaksiossa. En tahtonut ajatella aikaisempia tapahtumia, mutta ne vilisivät silmissäni vasten tahtoani. Olin ollut Equeryn kanssa eräässä tutussa lähibaarissa. Olin alaikäinen, mutta koska paikan portsari oli Equeryn tuttu ja tiesi isämme kuolleen juuri, hän päästi minutkin sisään ja tarjosi jopa drinkin. Huomaamattani olin juonut muutaman liikaa, ja Addlesin puheet isästäni olivat saaneet minut vain kiehahtamaan. Humalaiset aivoni eivät olleet välittäneet mahdollisista jälkiseurauksista, ne olivat vain halunneet aiheuttaa sille paskiaiselle niin paljon kipua kuin mahdollista. Ennen kuin tajusinkaan, olin lyönyt Addlesia. Kun hän oli jatkanut lässytyksiään, löin uudelleen, tällä kertaa hieman lujempaa. Addles kaatui ja löi päänsä kadunreunaan.


     ”Olen niin kuollut”, mutisin osittain itselleni. Kuulin, kuinka Equery asteli hitaasti makuuhuoneensa ovelta luokseni. Hän laski lämpimän kämmenensä luiselle olkapäälleni.


”Addles ei jätä mua tämän jälkeen rauhaan koskaan”, jatkoin ja tunsin palan nousevan kurkkuuni. ”Hän on kiusannut mua koko ikäni, ja nyt se vain pahenee.”


”Hei, emmeköhän me jotenkin pääse hänen kanssaan sopuun tästä asiasta, kunhan hän herää”, Equery lohdutti. Vedin syvään henkeä ja päästin sen hitaasti ulos, edelleen katse lattiassa ja otsa käsiini nojaten.


     ”Keitän meille kahvia”, Equery sanoi, puristi nopeasti hartiaani ja lähti. Minä jäin kahdestaan rauhallisen näköisenä makaavan, kuin nukkuvan Addlesin kanssa. Kuulin vain kellon raksutuksen seinällä, se oli pian kahdeksan illalla, sekä Equeryn hiljaiset kolistelut keittiönurkkauksestaan. Aika tuntui matelevan eteenpäin. Nostin pääni ja nojasin nyt leukaani ristittyihin käsiini. Luiset kyynärpääni porautuivat laihoihin jalkoihini lähes kipeästi. Ihmisten mukaan olin liian laiha. Omasta mielestäni olin juuri sopiva. Ihmisten mielestä olin paljon muutakin, lyhyt, kaunis, homo… Halusin olla pitkä, komea ja ehdottomasti en homo, mutta kohtalo oli määrännyt, että minun oli oltava hylkiön roolissa tässä maailmassa.


     Maailmassa oli kahdenlaisia ihmisiä. Oli suosittuja ja hylkiöitä. Kuuluit automaattisesti jompaankumpaan ryhmään riippuen ihonväristäsi, seksuaalisesta suuntautumisestasi, ulkonäöstäsi, musiikkimaustasi, harrastuksistasi tai jostain muusta typerästä syystä. Minä olin oikea tyyppiesimerkki hylkiöstä. Minussa kaikki piirteet olivat juuri vääränlaisia. Olin juuri päinvastainen kaikkien suosikista Addlesista. Kaikki tytöt kuolasivat hänen peräänsä, ja monet pojatkin ihailivat hänen valtaansa. Kaikki hänen vihaajansa muuttuivat automaattisesti hylkiöiksi, joten kukaan ei halunnut ainakaan julkisesti vihata häntä. Paitsi minä. Ja minähän olin hylkiö.


     Säpsähdin, kun Addles ynähti ja liikahti. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni, kun tuo joidenkin mielestä komea, vaaleahiuksinen ja lihaksikas poika avasi hitaasti siniset silmänsä. Hetken hän katseli kattoa ja seiniä miettien, missä oli, kunnes hänen utuiset silmänsä kohdistuivat minuun. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä, ja lähti sitten laukkaamaan kuin kilpahevonen.


     ”Sinä…” Addles mutisi, ja hänen kulmansa kurtistuivat. Nielaisin äänekkäästi. Minun oli pakko laskea katseeni. En uskaltanut katsoa häntä enää silmiin.


”O-olen pahoillani”, mutisin. Minä suoraan sanoen pelkäsin Addlesia. Niin monta kertaa hän oli murtanut minulta luita, vetänyt koulun nurkan takana olkapääni sijoiltaan, kiskonut olkapäihin yltävistä hiuksistani tai satuttanut minua muuten niin fyysisesti kuin henkisestikin, etten tahtonut suututtaa häntä tahallani. Yritin aina vältellä häntä parhaani mukaan, eikä tämä tosiaan ollut parasta mahdollista välttelyä.


     ”Nyt olet pulassa, Conceist”, Addles murahti ja kohottautui hitaasti istumaan. Silmäkulmastani huomasin hänen hierovan nenänvarttaan. Päänsärky taisi olla paha.


”Olen pahoillani”, toistin kuin idiootti, kuin se olisi muka auttanut mitään. Kuulin Addlesin vetävän terävästi henkeä hampaidensa välistä. Olin niin kuollut.


     ”H-haluutko vaikka vettä?” kysyin värisevällä äänellä. Yritin kuulostaa vähemmän pelokkaalta, mutta se oli vaikeaa. Olin pelkuri, enkä voinut itselleni mitään. Nousin seisomaan täriseville jaloilleni ja minua heikotti, kun veri pakeni päästäni. Katseeni oli edelleen tiiviisti Equeryn makuuhuoneen mustavalkoisessa räsymatossa. Sitten katsoin ulos ikkunasta. Oli pimeää. Vain katuvalot valaisivat jossain alhaalla, sekä tähdet ja puolikuu korkealla, tummansinisellä taivaalla.


     ”Tiedätsä, kuka mä olen?” Addles ärähti. Kuulin, miten hän pamautti jalkansa lattiaan ja nousi seisomaan. ”Mun isäni on tärkeä mies! Hän on Chrom-yhdistyksen Mulfurin yksikön johtaja! Hän vastaa Mulfurin Chromeista, eli hän on erittäin arvostettu! Ja arvostetun Aingsor Pumbrymen poikana minäkin olen tärkeä!”


Käännyin silmät suurina kohti Addlesia. Tämä seisoi raskaasti hengittäen, minua kulmiensa alta tuijottaen, hampaat irvessä ja kädet nyrkeissä. Koko hänen kehonsa vapisi ja jokainen lihas oli jännittynyt.


”Onko isäsi chrom?” kysyin yllättyneenä. Addlesin vihaisen ilmeen syrjäytti osittain ylpeä virne.


”Kyllä. Ja arvaas mitä?”


     Sen sanottuaan hän kohotti katseensa kattoon ja jännittyi niin, että koko hänen jäntevä kehonsa oli kireä kuin viulun kieli. Hän vapisi entistä enemmän ja hänen kurkustaan kuului korinaa, kuin… murinaa. Astuin vaistomaisesti askeleen taaksepäin saamatta silmiäni irti hänestä. Samassa Addles alkoi kaatua eteenpäin, aivan suorilta jaloilta. Mielessäni ei käynyt lainkaan hänen kiinniottamisensa, enkä olisi ehtinyt liikahtaakaan, kun hän oli jo nelinkontin lattialla. Mutta kesken kaatumisen hänen kehonsa oli räjähtänyt. Se oli kuoriutunut kuin banaani, päästä alkaen ja varpaita kohti edeten. Hetkessä hänen vaalean, sotkuisen hiuspehkon peittämä päänsä, leveät hartiansa, lihaksikas keskivartalonsa ja jäntevät jalkansa olivat muuttuneet murusiksi, atomihiukkasiksi, jotka ilmassa leijuessaan katosivat kuin ne olisivat haihtuneet. Ja vanhan Addlesin kuoren alta oli kuoriutunut… koira.


     Suuni loksahti auki, kun tuijotin lattialla, siinä, mihin Addles oli kontalleen kaatunut, seisovaa kultaistanoutajaa. Se ei ollut enää pentu, mutta ei todellakaan vielä aikuinen. Sen turkki oli täsmälleen Addlesin hiusten värinen ja sen irvistävät hampaat näyttivät inhottavan teräviltä. Se murisi minulle pää alas painettuna, hartiat kyyryssä.


     Juuri sillä hetkellä Equery tuli huoneen ovelle. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta koiran nähdessään se unohtuikin auki.


     ’Mites nyt suu pannaan?’ kuulin Addlesin äänen kaikuvan pääni sisällä. Oliko tuo koira… Addles? Mutta eihän se voinut olla…


     Tiesin kyllä, että chromeja oli olemassa. Chrom, ihminen, jolla on periytyvä kyky muuttua joksikin eläimeksi. Olin kuullut siitä. Uutisissa puhuttiin chromeista lähes jatkuvasti. Jotkut vaativat, että eläimeksi muuttumisesta pitäisi tehdä laitonta. Toiset vaativat taas lakia, joka sallisi chromien tappamisen, koska he olivat arvaamattomia ja vaarallisia. Lisäksi liikkui huhuja ryhmistä, jotka murhasivat chromeja oman käden oikeudellaan. Monia oli pidätetty asian takia, ja maailma oli aivan sekaisin.


     Olin koko ikäni pelännyt chromeja. Kun olin pieni, näin erään humalaisen miehen muuttuvan suoraan silmieni edessä sudeksi. Se oli purrut jalkani verille, ennen kuin isoveljeni oli ehtinyt apuun. Kaiken lisäksi pelkään chromeja, koska jos joku tuttuni paljastuisi chromiksi, saatettaisiin hänet tappaa. Ja minäkin saattaisin olla vaarassa.


     Yllättäen voimat pakenivat jaloistani ja lysähdin istualleni lattialle. En saanut silmiäni irti koirasta edessäni. Kämmeneni hikosivat ja sydämeni kävi ylikierroksilla, mutta en voinut liikkua.


     ’Hehheh, näkisitpä ilmees’, Addlesin ääni ilkkui päässäni. Edessäni oleva koira lopetti murinan ja istahti matolle. Voisin vaikka vannoa, että se virnuili minulle. Arviolta puolivuotias kultainennoutaja virnuili minulle.