Turvottava tietoähky
”Osaako Light siis sekä lukea ajatuksia että teleportata?” Ed kysyi hämmästyneenä Merliniltä, kun joukko suuntasi yhdessä monien muiden oppilaiden kanssa kohti ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaa ruokalaa. Merlin nauroi pojan kysymykselle.
”Ei, hän osaa vain teleportata”, Merlin selitti. ”Hän vain sattuu olemaan yksi tämän koulun älykkäimpiä oppilaita, joten välillä hänen päättely- ja havainnointikykynsä antaa ymmärtää, että hän todellakin osaisi lukea ajatuksia.”
”Vai niin”, Ed vastasi ja ajatteli vuorostaan, kuinka kätevä teleporttaamisen kyky olisi. Light oli päättänyt välttyä käytävässä parveilevilta ihmisiltä teleporttaamalla suoraan ruokalan eteen. Vaikka oppilaita ei kesäloman takia koulussa ollut niin paljon kuin siellä olisi pahimmillaan ollut, olivat lähes kaikki oppilaat näköjään päättäneet päästä illalliselle yhtä aikaa. Ed, Al, Merlin, Arthur ja L mahtuivat juuri ja juuri ruokasalin ovien sisäpuolelle mennessään ruokajonon hännille.
Loputtomalta tuntuvan odotuksen aikana Ed tajusi, kuinka nälkäinen hän olikaan, ja päästessään viimein ottamaan ruokaa hänestä tuntui, ettei lautaselle edes mahtunut niin paljon riisiä ja kanapihvejä kuin hän olisi halunnut ottaa. Samalla, kun hän kasasi lautaselleen niin suuren annoksen että tiskin takana seisovaa nuorta kokkiasuista naista selvästi hirvitti, poika kirosi itsekseen, kuinka hankalaa oli taiteilla tarjottimen, lautasen ja ruokakauhojen kanssa yhdellä kädellä, toisen käden ollessa kantositeessä. Viisikon etummaisena ollut Arthur etsi suuren ruokalan hälinästä Lightin, joka kävi jo vilkasta keskustelua kahden tytön ja yhden pojan kanssa, ja palasi sitten auttamaan viimeisenä taituroivaa Ediä. Nuorempi poika yritti kieltäytyä, mutta luovutti lopulta ja antoi Merlinin kantaa tarjottimensa. Ed ja kumppanit valloittivat loppupään kymmenen hengen pöydästä, kun pöydän reunimmaisella paikalla, Alia vastapäätä, istui hiljainen, kiharahiuksinen vanhempi poika. Ed istui reunapaikalle istuneen Alin sekä Merlinin väliin, ja hänen vastapäätään istui Arthur.
”Ooh, uusia oppilaita!” toinen valmiiksi pöydässä istuneista tytöistä huudahti. Hetkessä Ed ja Al olivat jälleen joutuneet huomion kohteeksi.
”Hei, minä olen Guinevere Coulby, ihan vain Gwen”, äskeinen, ruskeahiuksinen ja hieman tummempi-ihoinen tyttö esitteli itsensä.
”Minä olen Morgana Pendragon”, hänen vieressään istuva, kuvankaunis mustahiuksinen tyttö esittäytyi.
”Hän on siskoni”, Arthur sanoi nyökäten oikealle puolelleen.
”Adoptoitu sisko, Luojan kiitos!” Morgana huomautti heidän välissään istuvan L:n yli. L hämmenteli riisiä lautasellaan eikä tuntunut huomaavan sisarusten sananvaihtoa.
”Me käymme toista vuotta Tejinaa”, Gwen selitti. ”Siis kaikki me muut paitsi Hiro.”
Viimeinen poika pöydän toisesta päästä, Gweniä vastapäätä ja Lightin vierestä kurottautui pöydän yli veljekset nähdäkseen, ja virnistäen heilautti näille kättään. Hänellä oli pitkät, päältä lyhyemmäksi leikatut ja rokkimaisesti sekaisin olevat, punaruskeat hiukset, sekä rokkityyliä lisäävä musta nahkatakki.
”Moi, oon Hiroshi Nakano, ihan Hiro vaan, ja ekaa vuotta täällä”, poika esitteli itsensä. Ed ja Al nyökkäsivät tervehdykseksi. Ed uskoi, ettei koskaan tulisi muistamaan ulkoa edes tämän porukan nimiä. Yhden päivän aikana oli tullut kamalasti uutta informaatiota ja jatkuva hässäkkä ympärillä tuntui puuduttavalta. Ruoka tosiaan tuli tarpeeseen, sillä ympärillä näkyvät uudet ihmiset ja uusi koulu näyttivät pojan silmissä vain epäselvältä värien ja uusien yksityiskohtien sekamelskalta.
”Mä oon teleporttaaja, mitä te osaatte?” Hiro jatkoi, edelleen leveästi virnistäen ja puoliksi pöydällä maaten.
”Ed on alkemisti ja Al puhuu eläimille”, Arthur selitti.
”Kumpi on kumpi?”
”Nuorempi on Al ja vanhempi Ed.”
”. . . Kumpi on nuorempi?”
”Vihjaatko, että olen keskenkasvuinen vaahtosammuttimen kokoinen esikoululainen?!” Ed hiiltyi. Hän iski vasemman kämmenensä pöytään saaden ympärillä istujat säpsähtämään. Al tarttui veljensä käsivarteen rauhoitellen tätä.
”En mä sellasta oo sanonu, älä hiilly, tappi”, Hiro rauhoitteli.
”Minä. en. ole. lyhyt!” Ed tuhisi ja hillitsi itsensä vaivoin. Hän ei oikeasti ollut lyhyt! No ehkä hieman lyhyempi kuin muut ikäisensä, ja vain pikkuveljensä mittainen, mutta hän kasvaisi vielä! Hänen kauan odotettu kasvupyrähdyksensä oli vielä edessäpäin!
”Pojat hei, älkää viitsikö hiillostaa heitä. Heillä on ollut rankka päivä takana”, Gwen torui, ja kopautti Hiron punaruskeaa päätä sormellaan, jotta tämä älysi suoristautua kunnolla istumaan.
”Aivan, teillä on jo huone, entä oletteko saaneet jo tavaranne?” Merlin kysyi. Ed vilkaisi Alia, joka kohautti olkapäitään.
”Emme ilmeisesti”, Ed vastasi heidän molempien puolesta. ”Mustang sanoi, että ne kuljetetaan tänne jälkikäteen.”
”Aivan, Kuljetuspalvelu Hummel kuljettaa oppilaiden tavarat Tejinaan”, Merlin selitti ja laittoi haarukallisen kanapihviä suuhunsa. ”Ekaluokkalaisen Kurtin isä on teleporttaaja, ja yhdessä muiden teleporttaajien kanssa he hoitavat oppilaiden tavaroiden kuljetuksen.”
”Siis mitä, tavaratko haetaan yksi kerrallaan teleporttaamalla?” Ed hämmästyi. Hän ei nähnyt järjestelmässä mitään järkeä.
”Ei yleensä”, Morgana vastasi. ”Tavallisesti oppilaat tulevat tälle saarelle tammikuun ensimmäisinä päivinä kolme päivää kestävällä laivamatkalla. Kuljetuspalvelu auttaa tavaroiden kuljettamisessa, mutta oppilaat huolehtivat laukuistaan lähinnä itse.”
”Yritä siinä sitte pakata tavaraa nii, että pärjäät vähintään hiihtolomaan asti täällä, mutta jaksat itse kantaa laukkus”, Hiro nauroi. ”Onneks mä sain ku sainki kitarani mukaan, vaikka se Burt, kuljetuspalvelun omistaja nimittäin, ei oikein tykänny ku pistin sen raahaamaan mun laukun ja kannoin ite vaan kitarani.”
”Pääseekö täältä sitten hiihtolomalla pois?” Ed kysyi.
”Ei tämä mikään vankila ole, kyllä täältä saa lähteä”, Gwen naurahti.
”Niin, jos saa kyydin. Ei huvittaisi uida sitä matkaa, mikä Hinanjo-saarelta on mantereelle”, Light huomautti, rikkoen pitkän hiljaisuutensa. ”Ja kyydin saa vain hyvällä syyllä. Tiesittekö muuten, että saaren nimi, Hinanjo, on japania, ja tarkoittaa ’turvapaikkaa’?”
”Oikeasti?” Merlin hämmästyi. Arthur kurottautui pöydän yli ja löi häntä kevyesti päähän kuin toruva isoveli.
”Etkö sinä oikeasti seuraa yhtään maantiedon tunneilla?” vaalea poika kysyi turhautuneena. Merlin kohautti olkiaan pahoitellen.
”Vastauksena kysymykseesi, täältä pääsee mantereelle maaliskuun talvilomalla, kesäkuusta elokuun puoleenväliin kestävällä kesälomalla, lokakuussa syyslomalla ja joulukuussa joululomalla”, Morgana selitti Edille samalla, kun pojat ympärillä alkoivat ahmia ruokaansa. ”Kesä- ja joululomalla pääsevät mukaan kaikki halukkaat, koska kuljetus tapahtuu laivalla, mutta matka on liian pitkä ja laivalla kulkeminen tulee liian kalliiksi koululle lyhyemmillä lomilla, joten silloin vain ensimmäiset kolmekymmentä pääsevät käymään kotona, koska koulu kustantaa kuljetuspalvelun viemään oppilaat kotiin.”
”Vau, paikoista on varmaan kova kilpailu”, Ed sanoi.
”Kyllä ja ei. Niistä pidetään tarkkaa listaa ja sama henkilö ei pääse samana vuonna sekä talvi- että syyslomalla kotiin, eikä välttämättä vielä seuraavanakaan vuonna. Toisaalta monille Tejinagakkou on kuin toinen koti, jossa he voivat olla oma itsensä ja samankaltaisten ihmisten seurassa, joten kaikki eivät lähde edes kesäksi kotiin, ainakaan joka vuosi.”
”Light ja Hiro ovat esimerkiksi niitä onnekkaita, jotka pääsevät kotiin vaikka joka viikonloppu”, Arthur tuhahti. ”Olisinpa itsekin teleporttaaja. Mitä hyötyä on osata sytyttää kynttilöitä sormia napsauttamalla?”
Puhuessaan Arthur nosti toisen kätensä kasvojensa korkeudelle ja napsautti sormiaan. Kuului humahdus, kun sormien ympärillä oleva ilma syttyi palamaan. Ed katseli pientä liekkiä suu auki unohtuneena, kunnes Morgana kurotti veljensä kättä kohti ja löi tätä tuima ilma kasvoillaan.
”Älä leiki ruokapöydässä”, tyttö torui, ja Arthur pyöräytti silmiään liekin sammuessa. Kun Morgana keskittyi juttelemaan Gwenin kanssa, Arthur hymyili pirullisesti ja ojensi kättään apaattisena tyhjää lautastaan tuijottavan L:n yli. Ennen kuin Arthur ehti kuitenkaan tehdä mitään, sanoi Gwen nopeasti Morganalle jotain ja tämä kääntyi vihaisena ympäri. Arthur vetäisi kätensä pois kuin ei olisi tehnytkään mitään ja kohotti hartioitaan viattomana adoptiosiskolleen. Tämä ojensi kätensä ja osoitti sormellaan kohti Arthuria. Yllättäen Arthurin punaisen, löysän hupparin nauhat kietoutuivat Arthurin ranteiden ympärille ja solmiutuivat yhteen vetäen samalla pojan ranteet kiinni toisiinsa. Vaaleahiuksinen poika älähti ja yritti kiskoa käsiään erilleen, mutta ei lihaksistaan huolimatta mahtanut naruille mitään. Ed katseli pieni hymynkare suupielessään, kuinka poika kirosi ja tappeli narujen kanssa.
”Morgana! Irrota nämä tai käristän tuon mekkosi säädyttömän kokoiseksi!” Arthur raivosi. Muut pöydässä istuvat nauroivat avuttomalle pojalle, ja tyynesti Morgana ja Gwen nousivat pöydästä ja lähtivät vieden tarjottimet mennessään. Arthur kirosi vielä kerran ja ojensi sitten käsiään Merliniä kohti.
”Auta”, poika komensi.
”Enpä tiedä, tavallaan ansaitsit tuon”, Merlin sanoi pahoitellen ja nousi hänkin. Arthurin suu loksahti auki.
”Merlin!” hän huudahti. ”Irrota nämä!”
Nauraen Merlin heilautti kättään ja narut lennähtivät irti. Happamana Arthurkin nousi, ja kun astioitaan palautuspisteelle kantava Merlin tuli hänen kohdalleen, löi hän tätä jälleen avokämmenellä päähän. Myös muut pöydässä istujat saivat päivällisensä päätökseen ja lähtivät palauttamaan astioita.
Kello oli kuusi, kun Ed ja Al palasivat takaisin huoneeseensa. Heidän yllätyksekseen ja ilokseen oli keskelle huonetta ilmestyneet poikien matkalaukut, joiden päällä oli lähetyslista. Al raahasi oman laukkunsa sänkynsä alle ja Ed luki laukkunsa päälle jätetyn paperin. Lähetyksen oli toimittanut Phil Dunphy, ja lista pyydettiin palauttamaan allekirjoitettuna rehtorille. Myös Ed raahasi laukkunsa sänkynsä alle ja mietti, mitä ihmettä hän oli pakannut mukaan, kun laukku painoi niin paljon. Lisäpainoa toivat tietenkin työkalut ja automailin huoltovälineet, jotka Winry, Edin oma mekaanikko sekä veljesten hyvä ystävä, oli pakannut hänelle mukaan.
Laukkujen lisäksi huoneen ikkunan edessä olevalle työpöydälle oli jätetty kaksi pinoa, joissa molemmissa oli musta, kultakoristeinen univormu, niiden kanssa yhteensopiva reppu, jonka sisältä löytyi täynnä kyniä ja tarvikkeita oleva penaali sekä vihko, opiskelijalomake sekä vihkonen, joka tarkemmin tarkasteltuna näytti olevan Tejinagakkoun opas. Se sisälsi kaiken tärkeän tiedon ruoka-ajoista huoneiden siivoamiskäytäntöön ja likapyykkien pesemiseen. Näiden lisäksi pöydällä oli Yukin allekirjoittama kirje, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä Mustang-senseihin tai luottamusoppilaisiin, jos tavaroista oli jotain kysyttävää.
Innoissaan Al ryhtyi oitis sovittamaan univormuaan. Ed katsoi tummanpuhuvaa takkia käsissään ja nyrpisti nenäänsä. Aikoessaan laskea takin käsistään Al katsoi häntä merkitsevästi napittaessaan omaa takkiaan.
”Kyllä minä sitä sovitan, kunhan ehdin…” Ed tuhahti. Al pyöräytti silmiään ja saatuaan takkinsa ja housunsa ylleen hän katseli itseään hymyillen. Hän asteli huoneen oven luona olevan kokovartalopeilin eteen ja peilasi itseään tyytyväisen näköisenä. Sitten hän kääntyi kohti Ediä mielipidettä odottaen.
”Se sopii sinulle”, Ed sanoi hieman ponnettomasti. Jostain syystä hän tunsi olevansa ikään kuin mustasukkainen tälle koululle, joka varasti osan Alin Edille, ja vain Edille kuuluvasta huomiosta.
Ed istahti sängylleen ja syventyi lukemaan Tejinagakkou-opasta samalla, kun Al vaihtoi ylleen tutun valkoisen t-paitansa ja harmaat, löysät housunsa. Veljeksistä nuorempi ryhtyi purkamaan laukkuaan ja asetteli vaatteensa omalle puoliskolleen huoneen vaatekaappiin.
Pian aurinko alkoi laskea ja veljeksiä väsyttää rankan päivän jäljiltä. Ed ja Al noudattivat Tejinaoppaan ohjeita ja etsivät lähimmät suihkutilat oppaasta löytyvästä kartasta. Käytyään toisen kerroksen liikuntasalin yhteydessä olevissa suihkuissa päättivät pojat yhteistuumin jättää iltapalan syömättä ja mennä nukkumaan.
Ed makasi hereillä sängyssään ja tuijotti heidän ja Merlinin ja muiden huonetta erottavaa, valkoista seinää huoneen hämärässä valossa. Hän oli kuolemanväsynyt, mutta ei jostain syystä saanut unta. Uudet asiat pyörivät hänen päässään ja pitivät hänen aivonsa hereillä. Täällä he siis opiskelisivat seuraavat neljä vuotta, ja vielä enemmän jos heillä oli aikeinaan kouluttautua johonkin ammattiin. Kotiin he pääsisivät halutessaan kesäisin ja talvisin, mutta oliko veljeksillä syytä palata takaisin pieneen Resemboolin kyläänsä? Heidän isänsä oli kuollut ankaraan kulkutautiin, kun pojat olivat olleet pieniä. Ja nyt, kun heidän äitinsäkin oli poissa, ei heillä ollut muuta kuin lapsuudenystävänsä Winry ja tämän isoäiti Pinako, joka oli koko Elricin veljesten lapsuuden ajan pitänyt näistä huolta. Silti Pinako ei ollut heille oikeasti edes sukua, eikä veljeksillä ollut edes taloa, johon palata. Yhteistuumin olivat Ed ja Al päättäneet polttaa talonsa ennen Tejinaan lähtöä, jotta heillä ei olisi paikkaa, johon paeta, kun maailma alkaisi ahdistaa. He olivat luvanneet toisilleen, että jatkossa he katsoisivat vain eteenpäin ja selviytyisivät maailmassa omillaan, toisiaan tukien totta kai.
Viikko sitten talon polttaminen oli tuntunut hyvältä idealta ja ainoalta keinolta päästää irti menneisyyden aaveista, mutta nyt, kun Ed makasi sängyssään kuunnellen Alin hiljaista tuhinaa huoneen toiselta puolelta, ei idea tuntunut kovin hohdokkaalta. He olivat hyvin kaukana kotoa uudessa ja tuntemattomassa paikassa, uusien, tuntemattomien ja kenties epäluotettavienkin ihmisten keskellä. Miten Ed muka täällä voisi pitää pikkuveljestään huolta, kaikkien näiden friikkien keskellä? Eihän hän ollut osannut pitää huolta heidän vuosia tuskissaan kärsineestä äidistäänkään.
Edin automail-käsi puristui mustakultaiseen pussilakanaan verhotun peiton kulman ympärille kädestä säteilevästä kivusta huolimatta. Ed käänsi kasvonsa samanväriseen tyynyyn ja tukahdutti karanneen nyyhkäisyn. Pienten kyynelten kastellessa tyynyn poika toivoi, että tämä oli oikea ratkaisu. Hän ei toivonut mitään muuta niin paljon kuin hyvää elämää veljelleen, jolta oli riistänyt ihmisoikeuden, jonka olisi pitänyt kuulua kaikille. Hän oli riistänyt omalta pikkuveljeltään kyvyn puhua, kyvyn nauraa. Ja Ed vihasi itseään sen takia.
