Pokerface

Wääh, väsyttää ja ulkona sataa vaan vettä. T__T Ja pitäisi lukea kokeisiin ja tehdä läksyt ja siivota huone ja ja ja... Kysymys kuuluukin, miksi minä notkun koneella ja etenkin bloggerissa?

No jaa, tulin kertomaan teille viimeaikaisia tapahtumia. Lauantaina oli tarkoitukseni lähteä Kuopioon shoppailemaan, mutta suunnitelma kaatui äitini uppiniskaisuuden ja huonon sään takia. Siksi kiertelimmekin Iisalmen pikkukaupoissa. Sain itselleni kevätjuhla-asun, eli vihreäharmaavalkomustaruudullisen mekon, 3/4-hihaisen paidan ja mustavalkoiset tennarit. Kyllä vain, olen päättäjäisissäni tennareilla, ja olen aivan täpinöissäni. ♥ Lisäksi ostin (no ostatin äidilläni :'D) uudet farkut, sillä melkein kaikki entiset ovat liian isoja. ^-^

Suunnilleen tältä siis näytän kevätjuhlassa:

Mekko (29,90€, Seppälä)
Paita (12,90€, Seppälä)
Tennarit (12,90€, Prisma)

Sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa mummon ja ukin luona. :) Luoja, viimeksi näin heitä joskus joulun aikoihin... o____o' Minun ideani tämäkin vierailu oli, ja juuri tuon pitkän aikavälin takia. :D

Jessus, sisään mummon ja ukin rivitalokaksioon astuessamme mietin, miten tervehtiä heitä. Riisuimme ulkovaatteet ja mummoni ihmetteli lyhyitä hiuksiani (tajusin hänen nähneen minut pitkähiuksisena viimeksi, ja kiittelin onneani, ettei hän ehtinyt nähdä sinisiä hiuksiani...) ja sieppasi minut sitten halaukseensa. Kylläpä hän olikin kutistunut, melkein kaksi päätä minua lyhyemmäksi hän oli muuttunut! ;D Menin olohuoneen puolelle ja mietin, miten ukkia tervehtisin. Kättelisinkö kenties? Sitten löin itseäni henkisesti; he ovat isovanhempiani, eivät sentään mitään valtion päämiehiä! Niinpä tyydyin vain istuutumaan sohvalle kuuntelemaan aikuisten keskustelua. Pitäisi todellakin vierailla heidän luonaan useammin. Tai yrittää muuttua enemmän sosiaaliseksi ja vähemmän ujoksi (ja vähemmän kohteliaaksi... >___<')...

Sain heiltä myöhästyneen synttärilahjan, meikkipussin, joka on ulkoa musta ja sisältä violetti ja siinä on peili, sekä Geisha-karkkilaatikon. ♥

Ukkini houkutteli minua tutustumaan heidän kirjahyllynsä sisältöön ja löysinkin sieltä pitkään kirjastosta etsimäni kirjan, jonka otin lainaan. Kirjahan on siis Leena Lehtolaisen "Ennen lähtöä". En spoilaa kamalasti, mutta kirjan alussa jokin homovihaajaporukka (?) murhaa julkihomon ja poliitikon, Petri Ilveskiven. Petrin puolison Tommi Laitisen jäädessä suremaan puolisoaan alkaa Maria Kallio, luonnollisesti, selvittää tapausta.

Perheellemme lähes legendaarisesta Kiuruveden Maxi Makasiinista sain Hello Kitty -saippuakuplia, joita sitten puhaltelin innoissani. ^-^

Sellainen oli minun tylsä viikonloppuni.

Tällä viikollamme koulussamme on pukuteemaviikko, ja eilen maanantaina teemana oli "mustavalkoinen". Minä pukeuduin kokonaan valkoiseen (mustavalkoisia tennareita lukuun ottamatta) ja Jaruka puolestaan kokonaan mustaan (mustavalkoisia tennareita lukuun ottamatta). Tuntui, että minä suorastaan loistin ulkona auringonpaisteessa kulkiessani. :'D Sussumussulle kiitos valkoisten farkkujen (?) lainaamisesta! ♥

Tänään ei ollut minun päiväni. Aloitanpas ihan alusta... *asettuu makaamaan ja ristii kädet vatsalleen kattoa tuijotellen* Minulla oli omituinen lapsuus. Asuin vanhempieni kanssa onnellisesti suuressa rivitalohuoneistossa... Ai ei näin alusta kuitenkaan? ;D
Koulu alkoi kymmeneltä ja äitini oli menossa iltavuoroon töihin. Hän olisi voinut viedä minut kouluun autolla kaupassa käydessään, mutta olisin joutunut kävelemään kotiin, koska bussikorttini oli loppunut edellisenä päivänä. Eikä hän suostunut maksamaan matkaa (2,90€). Lähdin siis pyörällä kouluun, ja koululla huomasin, etten löytänyt avaimiani mistään. Tein myös toisen havainnon, joka sai minut kalpenemaan: takkini vetoketjutasku, jossa tavallisesti avaimiani säilytin, oli auki. Voi per...! Siitä sitten vain opon tunnille ja pyytämään lupalappu saada lähteä etsimään niitä. Hiki hatussa poljin takaisin kotiinpäin tuloreittiäni ja lähellä kotiani olin ajaa ojaan tajutessani, että entäpä jos en ottanut avaimia alun alkaenkaan mukaani? Lähes ääneen kiroten ja samalla omalle tyhmyydelle virnuillen pyöräilin kotiin, menin sisälle vara-avaimella takaovesta, säikäytin äidin miesystävän puolikuoliaaksi ja, tällä kertaa kirosin ääneen, löysin avaimet eteisen pöydältä. Äitini sattui sopivasti tulemaan silloin kaupasta kotiin ja nakkasi minut kouluun. Sainpahan lintsata ensimmäisen tunnin. XD Ja sekä äidille että opolle sanoin, ettää avaimet löytyivät kävelytieltä, läheltä kotiani. En taatusti kerro heille noloa totuutta, että paniikki oli turha ja olin vain unohtanut ne kotiin!
Jouduin sitten maksamaan paluumatkani, kun tulin bussilla kotiin. Laiskuus iski, enkä jaksanut enää pyöräillä toista yhteensä 7 kilometrin lenkkiä kouluun ja takaisin.
Ja nyt sataa. Räntää tällä hetkellä. Aivan p*ska ilma, sanon minä. Ja väsyttää.

Tänään minulla oli kerrankin jotain järkevää päälläni, joten päätin jakaa asukokonaisuuteni teidänkin kanssanne:

Kauluspaita (en muista mistä ostettu :D)
Happy Tree Friends -t-paita (Kreikan joku putiikki, hinta alle kympin...?)
Valkoinen toppi (Olisiko Seppälästä, hinta kympin pintaan)
Farkut (the new ones ♥ KappAhl, ehkä neljäkymppiä...?)

Pihallemme ilmestyi fasaaniuros, joten pakkohan siitäkin oli kuva ottaa... 8D

Loppuun hieman angstia, eli Tatin toivoma, kirjallisen ilmaisutaidon tunnilla kirjoittamani ja toivottavasti Iisalmen Sanomissa julkaistava runoni.

Perhonen

Ketään tahdo en satuttaa
En ketään loukata, suututtaa
Mä tahdon löytää ystävän
Joka etsii, löytää sisimmän
Sen mä koetan niin piilottaa
Sen vain harvat löytää saa
Mut kukaan ei etsi, ei tiedäkään
Ei uhraa ajatusta pientäkään
Kuin roskana maahan tallataan
Ja aina vain yli harpataan
Kuin en olis olemassakaan

Sitten sydän löytää toisen
Sielu kohtaa vertaisensa
Maan matonen löytää loisen
Ja kumpikin huomaa tajunneensa
Ettei ainoa maailmassa olekaan
Jota kukaan ei tahdo rakastaa
Kuinka se ajatus meidät valtaakaan
Kuinka johonkin tällaiseen voi uskaltaa
Mukaan lähteä ihan noin vain
Pelkkä seurankaipuu ohjenuoranain
Enkä edes varma oo tunteistain

Hän minua osaa arvostaa
Hän kehuu, hellii, rakastaa
Hän pitää hyvänä, mä tiedän sen
Että löysin ystävän ikuisen
Pian pelkään, riitä ei
Pelkkä ystävyys, sen himo vei
Pahoille teille sielun johdattaa
Ja mua alkaa niin pelottaa
Tätäkö halusin, niin kauan kaipasin?
Tätäkö kuin lähdevettä janosin?
Hänen himonsa mua alkaa hirvittää

Mä emmin, epäröin, pohdin niin
Kuinka kertoisin, puhuisin hälle
Hän hukuttaa mut helliin hetkiin
Ja antaudun hetkelle tälle
Elän päivän kerrallaan
Tunnista tuntiin raahaudun
Ja jatkuvasti mietin vaan
Että koska oikein paljastun
Etten tätä enää tahdokaan
Vain pientä leikkiä kaipasin
Kuin koiperhonen valoa yössä

Kun viimein tein sen päätöksen
Kun viimein sanoa uskalsin
Koin itsessäni suuren muutoksen
Joka sisimmässäni odotti vain
Milloin on aika puhjeta kukkaan
Koska oikea elämä voi alkaa
Vaikka tätä en ehkä tahtonutkaan
En voi sanoa, että kaduttaa
Oikein tein, tiedän sen
Hänkin ymmärsi mun ahdistuksen
Silti olen maailman kamalin ihminen

Yksin seison, katselen
Maailmaa kaunista ihailen
Kevät on tullut, sen haistaa jälleen
Voi antaa vapauden sisimmälleen
Se lentoon lähtee, taivaalle karkaa
Ja voi silloin sitä ihmisparkaa
Joka sitä kerran yritti tavoittaa
Ja edelleen sen perään himoiten tuijottaa
Mutta kiinni ei kevään perhosta saa
Kun koiperhoselle viimein aurinko paistaa
Ja me tunnemme elävämme

Että sellainen... Mitäs piditte? :)

Blogistooriinkin pitäisi varmaan saada jatkoa... ;D

2. luku: Oh my

"Yrittäjänä tarvitaan pitkiä hermoja, hyvää muistia, yritteliäisyyttä ja hieman luovuuttakin!" lähempänä viittäkymmentä oleva, yli-innokas nainen, joka myös yläasteen oppilaanohjaaja Kauhasena tunnettiin, hihkaisi ja huitaisi kädellään elehtien puheensa mukana kuin kapellimestari orkesterinsa edessä. Irina koomasi pulpetillaan tuijottaen tyhjällä katseellaan edessään istuvan Samin selkää. Häntä väsytti, nälkäkin kurni jo vatsassa ja hänestä opon tunnit olivat yhtä hyödyllisiä ja tarpeellisia kuin reikä kumisaappaassa. Yhteishaku oli ohi jo ajat sitten ja peruskoulu päättyisi reilun kuukauden kuluttua, joten miksi kuunnella tarinoita siitä, mihin muualle he olisivat voineet hakea, tai siitä, millaiseksi he eivät moneen vuoteen voisi tulla, kuten vaikkapa Kauhasen rakastamat yrittäjät.

Samassa Irinan horrostaminen kuitenkin keskeytettiin, kun katonrajassa oleva keskusradion kaiutin osoitti elonmerkkejä. Hetken rätinän ja kohinan jälkeen kimeä naisääni rykäisi ja aloitti puhumisen saaden Kauhasen vaikenemaan otsa rypistyen.

"Huomio, huomio, ja anteeksi oppituntien häirintä", ilmaisutaidon opettaja kimitti lähes korviaraastavalla äänellään. "Muistutan vain kesäteatterin työntekijähausta. Näyttelemään etsitään erityisesti yläasteikäisiä oppilaita, aiempaa kokemusta ei tarvita, vain riittävästi pitkiä hermoja, hyvää muistia, yrittelijäisyyttä ja ripaus luovuutta!"

Sami kääntyi virnistämään Irinalle ja nyökkäsi kohti luokan edessä kädet lanteillaan seisovaa Kauhasta, joka tuhahti nenäänsä nyrpistäen. Hän ja ilmaisutaidon opettaja Tikkanen eivät oikein tulleet juttuun.

"Lisäksi etsitään käsikirjoittaja-avustajia!" Tikkanen huudahti keskusradiosta saaden puoli luokkaa peittämään korvansa irvistellen. "Kaikki innokkaat, erityisesti kirjallisen ilmaisutaidon oppilaat, tarttukaa tilaisuuteen! Lisätiedot löytyvät ala-aulan ilmoitustaululta. Kiitos ja näkemiin!"

"Näkemiin vain itsellesi", Laura tuhahti Irinan vierestä.

"Niin, siis, mihinkäs minä jäinkään...?" Kauhanen alkoi kasata ajatuksiaan ja jatkoi paasaamista puolikuolleelle luokalle.

"Laura, kai aiot mennä käsikirjoittamaan niille jonkun kivan näytelmän?" Irina kysyi hiljaa. Laura virnisti ja näytti hänelle molempia peukkujaan myöntävän vastauksen merkiksi. Irina nyökkäsi, mietti hetken ja tökkäsi Samia selkään.

"Hei, huvittaisiko tienata ylimääräistä rahaa ja pitää vähän hauskaa?" hän kuiskasi pojalle. Tämä tutkaili häntä kummissaan.

"Täh?" poika kysyi viimein.

"Kesäteatteri."

Samin silmät laajenivat.

"Ei", hän tokaisi pitäen äänensä vain vaivoin Kauhasen innokasta ääntä hiljaisempana. "Ei ei ei!”

"Miksei?" Irina kysyi virnuillen. "Siitä tulisi kivaa.”

”Ei minusta ole näyttelemään!" Sami sanoi. "Menen täysin lukkoon yleisön edessä!"

"Ja paskat menet", Irina tuhahti. "Sinä jos kuka pystyt esiintymään suurellekin yleisölle. Ja kesäteatteria tulee katsomaan vain vanhoja mummoja ja pappoja. Jos mokaat vuorosanoissasi, eivät he huonokuuloisina edes kuule sitä!"

Samin ilme paljasti, ettei poika ollut vakuuttunut.

"En halua tuhlata kesälomaani sellaiseen", hän sanoi.

"Käydään edes vilkaisemassa ilmoitustaulua", Irina pyysi. Sami mietti hetken ja huokaisi sitten.

"Hyvä on."

Kello soi ja oppilaat nousivat ryminällä ylös lähteäkseen sateiseen kevätilmaan koulun ankealle pihalle jatkamaan koomaamistaan. Käytävillä kuhisi oppilaita ja opettajia, joita väistellen Irina lähti kiskomaan hieman vastahakoista Samia kolmannesta kerroksesta ensimmäiseen Lauran seuratessa heidän vanavedessään.