maanantai 7. kesäkuuta 2010

If we ever meet again♥




Hei, pitkästä aikaa...

Viime postaus oli täynnä angstia, ja samalla linjalla jatketaan, ainakin osittain. Peruskoulu on nyt minun osaltani ohi, mikä on tietenkin iloinen asia, kun kesäloma alkaa. Mutta minulle tulee niin kamala ikävä kaikkia kamuja ja sitä tuttua ja turvallista, valmiiksi suunniteltua kouluelämää. Kuinka minä selviän jatkossa, kun en edes tiedä, lähdenkö pelkkään lukioon vai opiskelenko datanomiksi...?

Päättäjäiset olivat... no, koulun osalta aika kamalat. Todistukseeni en ollut kauhean tyytyväinen, ka 9,1, en saanut yhtään stipendiä ja edellisenä päivänä kampaaja pilasi hiukseni. Niistä tuli aivan liian lyhyet, alla surkeat kuvat...



Anteeksi tuo järkyttävä ilmeeni, kuva on otettu perjantai-iltana, sen jälkeen kun viimein sain raahauduttua kampaajalta kotiin. Olen juuri ennen kuvan ottamista itkenyt about puolisen tuntia, joten... No, se siitä. Kyllä noihin varmaan tottuu, ja somistamalla niistä saa ei-poikamaiset (minusta näytän nyt nimittäin aivan pojalta). Ja hattuja hyödyntämällä uskaltaa liikkua ulkonakin...


Ensimmäisessä kuvassa olemme Sussun kanssa junassa matkalla kohti Tattimuksen kotia ja bileitä! ♥ Tai no, loppujen lopuksi se juna ei liikkunut mihinkään ja jouduimme menemään bussilla... Toisessa kuvassa ystäväni Sussu sekä Anni. Hömelöt ilmeet johtuvat päättäjäisistä, enempää ei varmaan tarvitsekaan sanoa. Kuvaajana rakas Tatti. ♥

Päättäjäisasusta en itse ottanut kuvaa, sillä kotiin tultuani halusin siitä eroon niin pian kuin suinkin (itkettyäni vartin...), mutta isäni otti minusta, Pulle-Jarukasta sekä Sussusta yhteiskuvan, jossa asuni näkyy (huonosti). Näytän sen, kunhan isä lähettää kuvan minulle. En viitsi skannata paperiversiota koneelle...

Joo, kuten siis yllä olevasta kuvasta voi päätellä, päättäjäisjuhlat olivat hauskat ja saivat kyllä kaikki murheet unohtumaan. No, kyllähän minulla siellä itku tuli, mutta mitkä olisivat bileet ilman angstikohtausta? Olimme Tatin luona, koska heidän kämppänsä oli tyhjänä vanhuksista. ♥ Kuvia en viitsi laittaa, itse kullakin on vähän mielenkiintoisia ilmeitä, eivätkä ihmiset ehkä tykkäisi, jos pistäisin niitä kuvia nettiin. :D Ja osassa kuvista (varsinkin Sussun kohdalla... -___-') on sellaista materiaalia, jota en taida blogissani julkaista. ;D Jokainen arvailkoon itse, mistä on kyse...
Onnea vaan kaikille teille, joilla kesäloma alkoi! Minulla nimittäin alkoivat tänään kesätyöt Iisalmen Voimatel oy:llä. :P No, saanpahan omaa rahaa, ja työ kestää vain kaksi viikkoa, mutta tietenkin se vähän kyrsii. :D Sen jälkeen, juhannusviikolla, teiniporukkamme yhteinen (toivottavasti) vähitellen perinteeksi muodostuva mökkireussu, ja jussin jälkeen kahdeksi viikoksi Iisalmen Prisman apteekkiin töihin. Rahaa, rahaa~~ Ja aikaisia herätyksiä... T___T

Jos joku jaksaa välittää vielä blogistooristani, onnea hänelle. Minä nimittäin en jaksa. Anteeksi. Katsotaan myöhemmin uudelleen. (Tällä hetkellä mieleni tekisi mieli kirjoittaa vain homotarinoita, eikä kukaan niitä tahtoisi lukea kuitenkaan... u___u')

Lopuksi toivoisin, että ihmiset KOMMENTOISITTE! ♥ Asetuksena on, että myös tuntemattomat (=rekisteröitymättömät) voivat kommentoida. Siinä tapauksessa tosin pyytäisin teitä lisäämään jonkin nimimerkin viestin loppuun, mutta sekään ei ole pakollista. Mutta tosiaan, kommentoikaa! ♥ Kommentit piristävät iltojani rankkojen työpäivien jälkeen... :)

8 kommenttia:

  1. noi sun hiukset käy sulle oikeesti tosi hyvin!♥
    harmi ku mä en pääse sinne mökkireissulle mut pitäkää te hauskaa .)

    VastaaPoista
  2. Mitä HELV***ä! Balle et tuu sinne?? ;O MIKSIH? :< PAkko sun on tulla, et sä voi meitä hylätä :''''''<

    Oli kyll kiva päättäri-ilta ;) Oikein mukava ;D Seuraki nii mahtavaa. et ai että<3 :D

    Ja noi hiukset käy sulle... Sun vaan pitää tottua niihin!!! :)

    Your own personal fan-girl ;) (menikö oikein ees..?)
    Tattiiiih_

    VastaaPoista
  3. BALLE! 8( Mieti nyt vielä, me tarvitaan joku tekemään meille salaattia!! ♥

    Ja kiitos, vähitellen näihin tottuu... (:

    VastaaPoista
  4. Kiitush, Tattimus! Joo, ihan oikein meni, neiti McGueen :DD ♥

    VastaaPoista
  5. aww, kiitos, niinhän se on :D ostin Bakaconista keväällä~

    VastaaPoista
  6. Mitäääh miullako muka ilmeet taas :') Joo kiitos ei nettiin sellasta materiaalia kitooos <3 : 3 Kivaa todellaki kuopios oli ja uusiks pian! Josko muutki sit olis yhtä pirteitä ku mie eikä angstais koko iltaa ohi ;) Ja mielellään jos saisin eka vähä muoksii sitä päättärikuvaa tai sit rajaat miut veks oon IHAN hirvee siin ^-^ <3

    VastaaPoista
  7. Haha, ilmeet ja vähän muutakin... ;D En mä angstannu koko iltaa, murheet unohtu heti ku näin sen sun viinipullon melkein tyhjänä! >8( Tuli kiire pelastaa se. : D No kai sää saat, jos et muokkaa ittees pois siitä. Mä en nimittäin osaa muokata kuvia. 8''D

    VastaaPoista

♥ Hit Me Baby One More Time! ♥