Fate

Kuvaspämmiä ja pohtivaa angstintapaista. Että hyvää joulua vaan...

Day 16 – A song that you used to love but now hate

Jenni Vartiainen - Missä Muruseni On

Tätä rakastin tasan niin kauan kuin se soi ekan kerran radiosta. Nyt, aina kun radion avaa (ja siinä on Voice), soi tämä biisi! Se pursuaa jo korvista! Siinä oli ihan jännät sanat ekalla kerralla, ja tokallakin se oli ihan jees biisi, mutta ei. Nyt vihaan sitä. Olen kuullut sitä liikaa, enkä muutenkaan tykkää Jennistä.

Samalla kun kuuntelette tuota, saatte ihastella perjantaina tasan vuoden täyttävällä kamerallani otettuja random-kuvia.

Tämän ostosta on jo jonkin aikaa, mutta esittelenpä sen nyt, jotta saan täytettä tähän tylsään postaukseen. Suomalaisesta kirjakaupasta euron alennuskorista. Eikö ole suloinen? :3 Söpö kuva antaa anteeksi sen, että kannessa on typo. Mistä lähtien sana "memory" on kirjoitettu "momory"...? Ikävä kyllä näin oli kaikissa tämän sarjan vihkoissa. Silti harmittaa, että ostin vain tämän yhden.

Oon yhen kerran aikasemmin elämässäni ennen tätä tehny mokkapaloja, ja nekin oli Sussun kanssa ja vanhentuneella leivinjauheella. Tämä oli elämäni ensimmäinen kokonaan itse tehty mokkapalapellillinen ever! Ja hyviä niistä tuli. :3

Hong Kongilaisen kirjekaverini Sandyn joululahja minulle. Eikö ole älyttömän suloinen? ♥ (Niin, ja tuo sateenvarjo ei kuulu siihen... xD)

Se esittää tonttua. D: Tein sen ukille ja mummulle joululahjaks, mutta en tiiä kehtaanko antaa sitä, kun sillä on noin pelottava hymy... No, ehkä he arvostavat itsetehtyä joululahjaa... :'D

Väriä vaihtava enkelini.

Vähän heikosti näkyy, mutta huoneeni jouluvalot.

Unohdan katsoa aina Joulukalenterin telkkarista, joten katselen sitä netistä. Olen tosin vasta päivässä 12 menossa... Kuvassa ihana hassu Kalle. :3

Sussun ihana joulukortti, jossa poseeraa hänen älysuloinen koiransa Zip! ♥

Korvikset ovat joululahja Tatilta ja Annilta. Kiitos, ne ovat niiiin suloiset! Kaulakoru on tavallaan joululahja mummolta (tavallaan siksi, että hän maksoi sen jälkikäteen). Iisalmelaisen käsityöläisen tekemä, 9 €.

Ballen ihana joulukortti! ♥

Joulukortti myös vanhalta luokkakaveriltani ja hänen pikkusiskoltaan. :3

Tämä pitäisi lähettää eräälle kirjekaverilleni... Ajoissa olen, kuten aina, ehhehhee...

Niin, siitä angstista... Mua harmittaa se, miten joulusta on tullut materiajuhla. Pääosassa ovat ostettu kuusi, toinen toistaan kalliimmat koristeet, välkkyvät, moniväriset jouluvalot sekä tietenkin joululahjat - mitä kalliimpi, sitä parempi. Paitsi jos itse ostat sen toiselle, yrität tietenkin päästä mahdollisimman halvalla ja vähällä. Suklaarasia kelvatkoon, sehän kelpaa kaikille! Minusta on väärin ostaa lahja siksi että on pakko. Olen kyllä itsekin usein siinä tilanteessa, että lahja on ostettava koska olisi noloa jättää se ostamatta, mutta yritän silti löytää jotain, joka oikeasti miellyttäisi saajaa. Eikä sen tarvitse olla kallista tai hienoa, kunhan siihen on käytetty aikaa ja vaivaa. Esimerkiksi minä neuloin itse edellä mainitsemani tontun isovanhemmilleni. Se ei ehkä ole hieno, sen hymy on pelottava ja se on täynnä reikiä, mutta se on minun omatekemäni. Lisäksi ostin heille kynttilän ja tuikkuja, ja niidenkin saamiseksi minun oli käveltävä pari kilometriä auraamattomilla teillä ja lumisateessa, sukka märkänä ja hiki lentäen. En tarkoita, että lahja pitäisi hakea Mount Everestin huipulta asti, vaan ideani on se, että minäkin olisin voinut jättää kävelemättä tuota matkaa ja ostaa suklaarasian lähempää, mutta koska halusin ostaa heille hienon kynttilän (vaikken silloin tiennytkään vielä, että millaisen), minä kävelin vapaaehtoisesti, enkä valittanut kertaakaan.

Edelleen tämä on materialismia. Jos en olisi halunnut ostaa isovanhemmilleni tontun kaveriksi mitään, en olisi tehnyt sitä. En olisi tuhlannut rahojani sellaiseen, vaan ostanut itselleni jotain kivaa. Tai pyytänyt äitiäni maksamaan heidän lahjansa. Mamma betalar tai pappa betalar, niinhän se menee! Tonttuakaan ei olisi ollut pakko sormet verillä neuloa, sen kun olisin vain lisännyt äitini pakettiin nimeni ja tadaa, lahjani olisi ollut siinä. Mummulleni ja ukilleni ei ole tärkeintä, mitä he saavat minulta ja paljonko se on maksanut. Ei heitä varmasti harmittaisi, jos en hankkisi heille mitään. Sillä olen menossa jouluaattona käymään heidän luonaan. Menemme syömään heille ja viettämään perhejuhlaa, toivotamme hyvät joulut ja saan antaa samalla lahjanikin. Voin lyödä pääni pantiksi, että heille vierailumme on paljon tärkeämpää kuin minun pakettini. Samoin arvelen, että he pitävät enemmän tontustani kuin kynttilästä, vaikka sekin on hieno. Siksi pidän vanhuksista joulun aikaan, vaikka heille onkin pirun vaikea keksiä lahjoja. He tyytyvät vähään ja ovat oikeasti kiitollisia yksinkertaisita eleistä, teoista, sanoista ja asioista. He tahtovat joululahjaks paljon halvempia asioita kuin esimerkiksi teinityttö, joka itkeä tuhruttaa sängyllään jouluaattoiltana, kun ei saanutkaan urheiluautoa lahjaksi, vaikka se oli hänen lahjalistallaan peräti kolme kertaa.

Eikä joulussa tärkeintä ole ne lahjat, vaan se yhdessäolo. Tykkäsitpä vanhempiesi seurasta tai et, rakastitpa käyntejä sukulaistesi luona tai heidän haudoillaan tai et, se kuuluu jouluun, ja olet sen heille velkaa. Ken tietää kuinka paljon se, ettet istukaan aattona koneesi ääressä vaan perheesi kanssa samalla sohvalla, merkitsee heille. Minun täytyy joka vuosi valita, olenko joulun kotona vai isäni luona. Koska tahtoisin olla molemmissa paikoissa siksi, että tiedän sekä isäni että äitini ikävöivän minua silloin, olen vuorojouluin kummankin luona. Tänä vuonna on äidin vuoro, eli olen joulun kotona. Se, että teen äitini sillä iloiseksi, ei saa kuitenkaan päästäni karisemaan sitä mielikuvaa, miten isäni, hänen naisystävänsä sekä yksin elävä mummoni istuvan kolmestaan isäni kerrostalohuoneiston sohvalla ja aukovat paketteja hiljaisuuden vallitessa. Heillä ei ole lasta jakamassa lahjoja tai kiljumassa riemusta saadessaan uudet villasukat (taas). Mummoni saa vähemmän lahjoja, mutta hän ei valita. Valittaisi edes, niin asia ei tekisi minua niin surulliseksi!

Vaikka olenkin tässä jankuttanut, miten lahjat eivät ole pääasia, olen itse ihan pöhkö lahjojen kanssa. Sain isältäni "rahaa joululahjoihin" vähän aikaa sitten, ja hän sanoi, että minun pitäisi ikään kuin hyvittää niillä ne rahat, jotka olen tuhlannut joululahjaostoksiin. No mitä minä tein? Laitoin osan säästöön, tietenkin, ja ryntäsin loppujen kanssa seuraavana päivänä kauppaan. Ostamaan mitä, karkkia? Jonkin kivan pelin itselleni? Ei, ostin lisää joululahjoja. Ja huomenna aion ostaa niitä vielä lisää. Koska minä tykkään tehdä ihmiset iloisiksi, vaikka olenkin surkea lahjojen keksijä. Yritän miellyttää kaikkia, mutta silti tuntuu, etten osaa valita lahjoja oikein. Että aina joku saa vähemmän kuin toinen, tai että joku tärkeä jää kokonaan ilman. Poden aina huonoa omatuntoa ja kärsin aikuisten tapaan joulustressistä aattoiltaan saakka, kunnes ollaan siinä pisteessä, että jos olen lahjojen kanssa mokannut, tilannetta ei voi enää paikata.

Kunpa kaikille riittäisi se, että kävisin heidän luonaan kylässä. Kiertäisin ovelta ovelle, halaisin, toivottaisin hyvät joulut, jäisin ehkä glögille jos minulle sellaista tarjottaisiin. Jos kukaan ei odottaisi hirmu hienoja lahjoja, ei kellään olisi paineita lahjojen takia. En tarkoita tällä sitä, että lahjojenantoperinne pitäisi lopettaa, vaan sitä, että "mulle-kaikki-tänne-nyt-heti-ja-mahdollisimman-kalliilla!!"-lahjaperinne pitäisi katkaista alkuunsa.

Että joulua taloon ja tilulilu.

Kuunnelkaas saman tien tämäkin:

Day 30 – Your favorite song at this time last year

Fred Figglehorn - Christmas Cash

Joo, huijasin järjestyksessä vähän, mutta tää kävi tähän nyt niin hyvin. x)

ps. Olen oikeasti pahoillani, jos pilasin jonkun joulumielen ja joulun.