keskiviikko 11. elokuuta 2010

Chariot

UFOPORNOO! Joo, ensimmäinen päivä ammattikoulussa takana ja meikää lapsettaa (edelleen). Aamu alkoi loistavasti, kun olinkin väärällä koululla (vierekkäin kaksi ammatillista oppilaitosta). Onneksi en ollut ainoa, myös kaksi merkonomityttöä vietiin minun kanssani oikeaan luokkaamme. Me kaikki kahdeksan datanomia olemme merkonomien kanssa samassa ryhmässä, koska meitä on niin vähän, ja yhteensä meitä on noin parikymmentä. Ihan kiva ryhmä, tyttöjä on datanomeina minun lisäkseni yksi tyttö, sekä merkonomeissa pari tyttöä. Ikähaarukka on juuri peruskoulusta päässeistä äiteihin ja armeijan käyneisiin, joten meitä löytyy moneen lähtöön.
    Ensimmäinen päivä oli sellaista häslinkiä, etten ymmärtänyt oikein mitään. Aamulla pitäisi jotenkin selvitä vartin yli kahdeksaksi valinnaisen ATK:n tunnille, jota on kolme tuntia. Sitten kolme tuntia ruotsia, ja kaksi tuntia "asiakaspalvelun perusteita" (kiitos ryhmämme merkonomeille, I think).
    Ehkä tämä tästä lähtee rullaamaan. Helpottaa se, että minulla on tuo uusi ystäväni tukena ja apuna, sillä olemme molemmat yhtä pihalla kaikesta. Sussumussu käy artesaanin linjaansa eri rakennuksessa ja käy jopa eri rakennuksessa syömässäkin, joten näemme ehkä korkeintaan ruokatauolla. ;< Millainenkohan lukiojaksoni mahtaa olla sitten, kun se alkaa...?

Ja tähän loppuun, luonnollisesti, fiilistelyjä tältä kesältä. (Jotenkin nämä minun blogimerkinnät ovat nyt tällaista kakkaa. Aluksi tekee mieli kirjoittaa, ja sitten hommasta tahtoo eroon mahdollisimman nopeasti. Minua väsyttää, anteeksi.)
Varokaa karmeaa kuvaspämmiä.



















2 kommenttia:

  1. Pliis pois toi miun kauhee kuva T_T oikeeestiiii....

    Jaksasimpa itekki joskus kahtoo kunnolla kuvii postauksiin... miul on tekstii muttei kuvii (tai no onhan mul kuvii yli tarpeiden mut en jaksa laittaa niit postauksiin :'D )

    VastaaPoista
  2. eikä (:

    haha, eihän siihen tarvii nähä ees juurikaan vaivaa :'D

    VastaaPoista

♥ Hit Me Baby One More Time! ♥