sunnuntai 15. elokuuta 2010

Fire With Fire

Moikka taas! Koulun eka (puolikas) viikko sekä eka viikonloppu tänä lukuvuonna ovat molemmat nyt takana. Koulu on mennyt ihan hyvin, sillä aineet ovat ainakin toistaiseksi helppoja, koska kirjoja ei vielä ole. Emme voi siis tehdä vielä mitään vaikeita tehtäviä, paitsi esimerkiksi atk:ssa. Tosin, sielläkin ensimmäinen tunti meni, toisin kuin opettajamme oli suunnitellut (teknologia kääntyy aina ihmistä vastaan…), harjoitellessamme uusien kansioiden luomista sekä tiedostojen kopioimista ja liittämistä. Hui kamalaa, kauhean vaikeaa sellaisille, jotka aikovat kenties työkseen auttaa ihmisiä tietokoneiden kanssa. x)

Torstain lähes kahdeksantuntisen koulupäivän pelastus!♥

Kursseista sen verran, että kun opiskelen sekä datanomiksi että ylioppilaaksi yhtä aikaa, minulla on samoja kursseja niin ammattikoulussa kuin lukiossakin (näin olen ymmärtänyt, enhän minä itse tästä tajua yhtään mitään). Minun ei siis kannata suorittaa samoja kursseja moneen kertaan, joten siitä syystä jätän esimerkiksi äidinkielen pois ensimmäisestä jaksostani. Se tarkoittaa sitä, että torstaisin minulla alkaa koulu vasta ruokailun jälkeen, klo 11.30, ja perjantaina koulu loppuu ennen ruokailua, 10.45. KELPAA! 8D Täytyy käydä vielä opon juttusilla kyselemässä, mitä muuta voin nyt ja jatkossa jättää pois. Matikkaa ei matikan ope suositellut poisjätettäväksi, koska siinä tulee datanomeille hyödyllisiä juttuja, ja ruotsia tuskin jätän myöskään ammattisanaston vuoksi. Loput aineet ovatkin ammattikoulun omia aineita, kuten ”asiakaspalvelun perusteet”, ”toimistopalvelut” ja valinnainen atk.

Ensimmäinen perjantai-ilta tänä lukuvuonna meni mukavasti keskustassa, kun Kiuruvedeltä tulivat Balle, Terz, Hato, Uupa, Jorkki, Nakki, Jari, Pasi, Kossi ja Mikko, Kuopiosta Tatti sekä iisalmelaisia Sussu ja Jaruka. Noin neljästä about kymmeneen pyörimme kaupoissa, Mäkkärissä, torilla sekä leikkipuistossa, ja hauskaa oli. Kiitos kaikille! Toivottavasti nähdään tyyppejä taas pian, ja alustavasti sovittiinkin jo seuraavista bileistä! ;) (Ostin muuten uudet housut, esittelen ne seuraavassa postauksessa 8D jos muistan...)

Isot lapset leikkikentällä. Mä ja Tatti runkataan norsua (ja Pasi sai nähdä haluamaansa insestiä (inside-vitsi, eiks oo kivaa? 8D)), taustalla näkyvät mm. Mikko ja Balle. (Sussu kuvas)

(Kuva pöllitty Jorkin blogista, anteeks!♥) (Teksti pöllitty Ballen blogista, anteeks!♥)
sivussa: Balle, Tatti, Sussu, mä
takarivi: Pasi, Mikko, Jorkki, Jaruka
eturivi: Kossi, Uupa, Terz, Hato
puuttuu: Nakki ja Jari

Hihi, tänään on minun (ja äitini…) nimipäivä! 8) Sain äitini miesystävän siskolta (vaikeaa, eikö?) lahjaksi kukan ja kaulakorun. ^-^ Muilta en (vielä) ole lahjoja saanutkaan… Paitsi Tatilta, se tarjosi minulle ruuan mäkkärissä perjantai-iltana. :D Kiitti mussu!

The nimpparikukka. Sen nimi on Viral, tulee TMNT-pahikselta, joka sattui näkymään läppärini näytöllä pysäytetyllä videolla, kun kukan sain. 8)

Btw, yrittiköhän tää jäätelö varottaa mulle, minkä näköseks muutun mässäilyni seurauksena...? o.O

En tunne oloani lukiolaiseksi (tai edes amiskalaiseksi…). Olen nyt viikon ajan _päivittäin_ katsonut Turtleseita, ensin vhs:iltä, ja nyt netistä. Mutta minkä minä sille voin, että rakastan niitä?



Tällä hetkellä minulla menossa on kuudes tuotantokausi, TMNT Fast Forward, eli suomeksi ”Tulevaisuuteen” (reps :’’D). En tosin ole katsonut kausia järjestyksessä, vain parikymmentä jaksoa neljältä ensimmäiseltä kaudelta, viidennen, ”Ninja Tribunal”-kauden englanniksi aiemmin netistä (ei sitä taida suomeksi löytyäkään…) ja pian aloitan seitsemättä, BTTS-kautta eli ”Back to the sewer”, ”Takaisin viemäriin”. Rakastan tuon kauden piirrostyyliä! Vaikka ensimmäiset kolme-neljä kautta ovat kyllä muuten parempia, niihin on käytetty aikaa, vaivaa ja jopa rahaakin enemmän kuin muihin. Jopa suomidubbaukset ovat niissä parempia (vaikka tykkään kyllä FF-kauden Leon äänestäkin XD).

Haha, tää on hauska. :’D

Ei mua näin hymyilyttäis, jos juttelisin naisen, joka on yrittänyt useita kertoja tappaa minut, kanssa siitä, miten tämän tulisi muuttua hyväksi ihmiseksi. No jaa, ehkä Leo näki ensin Karain tissit, ja tajusi sitten, että Karai on paha... (tämän saman virheen löysin vuosia sitten, ja ikuistin sen silloin koneen näytöltä kännykkäni surkealla kameralla. miten onnistuinkaan jo kaksi kertaa pysäyttämään saman jakson saman animointivirheen (?) kohdalle? :''D)

Sanokaapas, mistä voisin blogissani kertoa? Olen miettinyt, että voisin esimerkiksi esitellä vuorotellen itselleni tärkeitä asioita, kuten pelejä, leffoja ja sarjoja, kertoa niistä tietoa ja muuta ja kenties ehkä tartuttaa fanikärpäsen joihinkin lukijoihini. Miten olisi, olisiko aivan typerä idea? Tässä olisi hieman listaa asioista, joita voisin esitellä (sanokaa, jos haluatte ehdottomasti kuulla jostain, jos ette missään nimessä halua minun selittävän jostain, tai jos mieleenne tulee jokin muu asia, josta voisin turista teille):


- The Sims 2 (+ lisäosat ja kamasetit) (PC)
- The Sims 3 (PC)
- SingStarit (PS2)
- House M.D. (DVD)
- Supernatural (DVD)
- Anime (kenties joitakin yksittäisiäkin sarjoja…?)
- Manga (^)
- Yaoi (ja homot)
- Turtles (luonnollisesti…)
- Kirjallisuus (olenkin jo esitellyt joitakin lempikirjojani…)

Enpä keksinyt muuta tähän hätään… Ehkä voisin esitellä vaikka lempivaatteitani tai jotain, mutta tuskin ne ketään kiinnostaisivat…

Siivoilin muuten vähän huonettani, ja innostuin järjestelemään vanhoja lelujani ikään kuin koristeeksi dvd-hyllyyni...

Huomenna paluu arkeen, jee. Ja ehkä joku ryhmäytymispäivä tai jotain koulussa. o.O Yritä siinä sitten ryhmäytyä, kun oma luokka koostuu lähinnä pojista, joista puolet on jotain hoppareita/muuten vain ääliöitä. Voi kiesus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Hit Me Baby One More Time! ♥